Yö Malagan bussiaseman yöaulassa

Vietin 29.-30.12.2008 välisen yön Malagan bussiasemalla heidän askeettisessa n. 30m2 kokoisessa pienessä yöaulassa. Vaikka se kuulostaa aluksi tavalliselta asialta, niin minulle se oli huikea kokemus elämästä. Tässä tarkemmin kerrottuna kokemukseni. 

Päädyin bussiasemalle pitkän tarinan kautta. Tarinaan liittyy mm. Iberia lentoyhtiön pari virhettä, ahne taksikuski ja paljon muuta. Oleellista tarinalle kuitenkin oli, että olosuhteiden pakosta se oli ainoa paikka jossa pystyin olemaan yötä edes puolittain järkevästi sinä yönä. Minun lisäksi paikalla oli 13 henkilöä. Tunnelma oli tiivis. Useimmat heistä olivat Romaneja, alkoholisteja, maahanmuuttajia tai muita alemman tuloluokan edustajia. Tai no, miksi nyt kukaan muuten viettäisi bussiasemalla yötään tämän kaltaisessa tilassa? Ehkä yksi hyvä apu ymmärtämään tilannetta oli, että mina ja toinen suomalainen matkakumppani olimme ainoat joilla oli esimerkisi rannekellot. Tilanne oli kuitenkin vaalealle Skandinaaville erittäin painostava tuijottavine katseineen. Kaiken tämän uhkaavan tunnelman päälle vartija lukitse tilan ovet ja melkein heti tämän perään yksi paikalla olleista miehistä alkoi räkimään kaikkialle. Itsensä päälle, vieruskaverin päälle, lattialle…Voitte kuvitella mitkä minun fiilikset olivat, kun jopa muut paikalle olleet säikähtivät! Näin jotain todella erilaista mitä olisin koskaan uskonut kokovani Malagan kaltaisessa turistipaikassa.

Mitä sitten opin kokemuksestani? Asioita on monia, mutta yksi nousee ylitse muiden. Päädyin bussiasemalle useasta syystä matkustaa aluelle, mutta suurin niistä on niin sanotut Hillman Wonders –kohteet. Muutama vuosi sitten, kun innostuin matkustamisesta, niin olin aivan sekaisin mine matkustaa tässä suuressa maailmassa. Avuksi otin kuuluisan Howard Hillmanin suositukset käyttöön.

Löydät hänen TOP 100 kohdetta osoitteesta www.hillmanwonders.com

Ovatko nämä minulle sata maailman upeinta kohdetta? Tuskin. Mutta jostain pitää aloittaa, ja tässä asiassa luotan kokeneemman vinkkeihin. Olen nyt kiertänyt listan paikkoja hitaasti, mutta varmasti. Takana on 20kpl ja kaksi viimeistä näin juuri tällä matkallani Epsanjaan. Näitä kiertäessäni olen kokenut upeita hetkiä (räkivä mies ei ole yksi niistä, mutta ehkä 10v myös hän kuuluu niihin), joista useimmat ovat tapahtuneet muualla kuin näissä kohteissa. Oleellista onkin, että ilman jotain ensimmäistä maalia (eli ideaa kiertää nämä paikat läpi) en olisi ikinä tehnyt päätöstä lähteä liikkeelle ja päässyt kokemaan vastaavia hetkiä matkan varrella. En olisi tavannut Malagan räkivää miestä tai nähnyt Alhambraa ja La Mezquitaa (joista myös tekstini kuvat ovat). Siksi opinkin, että aloita ennakkoluulottomasti jostain ja katso minne se sinut vie. Haluankin jakaa lopuksi Bruce Maun ohjeen numero yhdeksän hänen kuuluisasta Incomplete Manifesto:sta (http://www.brucemaudesign.com/manifesto.html).

-Begin anywhere.

John Cage tells us that not knowing where to begin is a common form of paralysis. His advice: begin anywhere.

/Tero Isokauppila

Mainokset
  1. Ei kommentteja.
  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: