Etusivu > Uncategorized > Urheilijan henkinen harjoittelu – paljon melua tyhjästä?

Urheilijan henkinen harjoittelu – paljon melua tyhjästä?

Janne Holmén kirjoitti pari numeroa sitten Juoksija-lehteen henkisten tekijöiden vaikutuksesta huippu-urheilijan kilpailusuoritukseen otsikolla ”Henkinen kantti – mitä se on?” (Juoksija 4/2009). Artikkelissaan Holmén puki hyvin sanoiksi juuri niitä asioita, joita itsekin olen mielessäni pohtinut. Seuraavassa yritän jäsentää omia ajatuksiani aiheesta muutaman bullet-pointin avulla ja johdattelen näitä otteilla Holménin tekstistä.


1) ”Useimmat huippujuoksijat tuskin hyötyvät millään tavoin mentaaliharjoittelusta.”

Tällä väitteellä Holmén tarkoitti sitä, että fyysisellä harjoittelulla urheilija valmistaa itseään kilpailuun samalla myös henkisesti, jolloin erillinen ”mental training” on turhaa ajan haaskausta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ollessaan riittävän hyvässä kunnossa, urheilijan ei ole kovinkaan vaikea toteuttaa omaa maksimaalista suoritustaan. Sen tekemiseen ei siis vaadita mitään erityistä henkistä kovuutta. Urheilun suurin haaste onkin päästä niin hyvään fyysiseen valmiuteen, että oman maksimaalisen suorituksen henkinen kynnys madaltuu riittävän alas.
2) ”Henkinen harjoittelu kuuluu samaan pehmeään pakettiin sykemittarin, korvaavan harjoittelun, tekniikkaharjoittelun, pilateksen ja muun sellaisen kanssa. Vaikka näistä kaikista saattaa hyvinkin olla myönteisiä sivuvaikutuksia ne ovat kuitenkin vain sivuseikkoja, jotka valitettavasti kääntävät fokuksen pois pääasiasta, kovasta juoksemisesta.”

Holménin mukaan kovaksi juoksijaksi siis tullaan vain harjoittelemalla kovaa. Tätä hän perustelee sillä näkemyksellä, että henkisten tekijöiden merkitystä lopputulokseen usein liioitellaan, jolloin urheilijan tulkitessa kaikki epäonnistumisensa kilpailuissa henkiseksi heikkoudeksi, syntyy tarve erityiselle henkiselle harjoittelulle, jolla näitä puutteita voisi parantaa. Itsekin uskon kovan työn tuovan palkintonsa, mutta etenkin kestävyysurheilussa sen saavuttamiseen ei ole oikotietä. Kestävyysurheilijan henkistä kovuutta ei mielestäni mitatakaan kilpailuhetkellä, vaan niillä lukuisilla yksinäisillä harjoituslenkeillä, jotka sitä kilpailua edeltävät.

3) ”Urheilijan henkistä tasapainoa horjuttavat kaksi tilannetta: voittaminen ja häviäminen.”
Holmén ei siis kuitenkaan kiellä henkisten tekijöiden merkitystä kilpailusuoritukseen, mikä minustakin on luontevaa. Voitot ja tappiot ovat osa urheilua. Urheilijan ”henkistä kanttia” onkin osata käsitellä molempia asioita niiden vaatimalla tavalla. Kukaan ei siis ole voittamaton, eikä kukaan ole tuomittu ikuiseksi häviäjäksi. Oikein käsiteltynä sekä voitoista, että tappioista on ammennettavissa hyvin paljon henkistä pääomaa tuleviin harjoituksiin ja kilpailuihin.


Edellä siis nopea puraisu Holménin todella ajatuksia herättäneeseen tekstiin. Suosittelen lämpimästi sen lukemista kaikille, jotka tästä edes vähän syttyivät (tai vaihtoehtoisesti vetivät herneen nokkaan). Muutenkin kyllä suosittelen Holménin tekstejä kaikille juoksijoille tavoitematkasta riippumatta. Holménin tekstejä on julkaistu kai noin parin vuoden ajan nyt Juoksijassa ja ne antavat mielestäni realistisemman kuvan juoksemisesta, kuin ko. sinänsä ansiokkaan lehden kaikki muut artikkelit yhteensä.

// Juho
Tämä plogi-teksti on erityisesti omistettu kaikille tänä kesänä ensimmäisen maransa juosseille tai sen juokseville. Henkinen lujuutenne on testattu ja vahvaksi todettu.
Kategoriat:Uncategorized
  1. Anonymous
    syyskuu 28, 2009 7:00 am

    loistavia artikkeleja!!! 😀

  2. Anonymous
    syyskuu 28, 2009 9:04 pm

    Holmen on varmasti -tiedostamattaan- käynyt läpi kovemman henkisen koulun, kuin mitä moni aloitteleva juoksi pystyy edes hyvän henkisen valmentajan kanssa luomaan. Hän on aidosti kokenut ne henkiset ylä- ja alamäet, joihin nuorta urheilijaa voidaan henkisesti valmistaa jo ennen mäkien kohtaamista.

    Urheilijasta riippuen henkisellä harjoittelulla voidaan kehittää itseluottamusta, käsitellä pelkoja, kehittää rentoutta, parantaa tekniikkaa etc. Ei mieli tiedä onko urheilija oikeasti kovassa mäessä, vai makaako hän sängyllä elävästi kuvitellen tuon kovan mäen. Jos urheilijalla on esimerkiksi tapana hyytyä kovassa mäessä, niin voidaan 1)tehdä mäkijuoksuharjoituksia, 2)visualisoida kuinka urheilija fyysisestä pahasta olostaan huolimatta rennosti ja masokistisen iloisesti vetää mäen läpi täysillä 3)näiden yhdistelmä. Kovia mäkivetoja voi tehdä x kertaa viikossa. Henkisen harjoituksen voi tehdä esim. 2x päivässä läpi vuoden. Frekvenssi on täysin toinen. Mielen kovuuskin siis kasvaa nopeammin.

    On erikoista ylimielisyyttä Holmenin kaltaiselta älykkäältä yleisurheilijalta sanoa ettei henkisellä kantilla ole merkitystä kilpailussa. Ehkä se kertoo hänen valmennuksestaan ja siitä miksi hänen uransakin nyt sitten loppui.

  3. Tero
    syyskuu 28, 2009 9:17 pm

    Loistavaa keskustelua! Haluan tuoda tähän vielä yhden näkökulman. Ja se tulee epäsuorasti ammattiurheilijan suusta vaikkakin kertojana olen minä. Se näkökulma on kyky palautua.

    Eli hieman pohjaa ennen asiaan menemistä. Kun ollaan huippu-urheilijoita geeneillä on merkitystä, mutta aivan kuten Juho sanoi harjoittelun määrä on ratkaisevaa. Kun ollaan huippu-urheilijoita, poikkeavat valmennusfilosofiat auttavat, mutta loppujen lopuksi raaka työ vie aika pitkälle. Varsinkin tänä päivänä tietoa on saatavilla lähes jokaisella huippu-urheilijalla miten kannattaa harjoitella, joten kysymys on enää kuka implementoi suunnitelman parhaiten. Joten yksi erittäin kriittinen kohta on kyky palautua nopeasti. Koska jos meillä on kaksi juoksijaa (varsinkin kaksi huippu-urheilijaa jolloin erot ovat pieniä tuloksien välillä) kilpailemassa niin se kumpi palautuu harjoituksista on vahvimmilla. Kuten anonyymi sanoi me voimme tehdä X-määrän kovia harjoituksia kunnes vain pitää odottaa ja tehdä kevyempiä ennen kuin taas voi mennä kovaa.

    No miten tämä liittyy henkiseen harjoitteluun? No sitä varten meidän täytyy miettiä hetki ihmisen fysiologiaa. Ja anteeksi kaikki alan ammattilaiset, minä tässä nyt ulkomuistista kirjoittelen menemään miten keho siihen reagoi. Mutta kun juoksija juoksee, joutuu keho rasitukseen eli stressi tilaan. Meidän kehomme PH menee happaman puolelle (siitä varmaan termi hapottaa) joka ei ole sille normaalia koska kehon PH on joki 7,35. Kehomme tykkää olla homeostaasiksessa eli mukavuusalueella. Siksi sillä on upea kyky ”parantua” eli korjata stressitila. Siihen se vaatii ravintoa ja lepoa. Mutta jos (huippu)urheiluja haluaa palautua mahd.pian, niin se ei ole ihan sama mitä ravintoa otetaan ja miten lepoa suoritetaan.

    Menemättä ravinnon maailman tällä kertaa, otan ajatuksen henkisen levon merkityksestä. Kun kehomme on stressissä syntyy muun muassa kortisolia. Kun kortisoli taso on ylhäällä kehomme kyky polttaa rasvaa ja muun muassa nukkua hyvin heikkenee. Kehomme palautuu ns. Delta-unessa parhaiten ja jos kortisoli tasomme on jatkuvasti ylhäällä emme saa kunnon unta. Ja vaikka tällöin urheilja nukkuun 10-12h päivä hän ei palaudu koska kortisolitaso on korkealla. No kuten sanottua ravinnolla on iso merkitys, mutta niin on myös sillä miten näemme maailmaa aka. henkisellä puolella. Stressiä kun voi lievittää mm. hengittämällä oikein, ajattelemalla mukavia asioita etc.

    Lisää asiasta muun muassa täältä:
    http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=850

    Hassua on, että joillekkin urheilu myös lievittää henkistä stressiä. Kun urheilu on mukavaa fyysistä stressiä syntyy, mutta henkinen puoli kevenee. Aina näin ei kuitenkaan ole. Jotkut sanovat, että kannattaa harrastaa yoogaa koska se lievittää stressiä. Mutta se ei kyllä lievitä sellaisen ihmisen stressiä joka ei siitä nauti. Kaikki on siis yksilöllistä. Kysymys ei ole siis fyysisestä puolesta vaan miten näemme maailmaa (eli mitä harhoja olemme luoneet alitajuiseen mieleemme). Nyt jos tullakseen huippujuoksija sinun täytyy juosta kisoja kovassa paineessa, tehdä ylämäkivetoja tms josta et nauti on sinun melkein pakko tehdä mielikuvaharjoiusta sitä varten, että opit nauttimaan niistä. Muuten et palaudu tarpeeksi hyvin ja sinä annat etumatkaa muille. Hyvä fyysinen kunto tekee asiasta helpompaa, mutta saadakseen hyvä fyysinen kunto nopeampaa kuin muut pitää palautua nopeampaa. Siksi kannattaa miettiä voisinko joillain henkisillä harjoitteilla lievittää stressiäni (tätä ei voi kyllä pakottaa sanomalla itselleen ”nyt lievitän stressiä). Jos ei urheilun takia niin ihan muunkin elämän takia.

    Aiheista on kirjoitettu monia artikkeleita (paljon syvemmin ja paremmin kuin minä osaan kirjoittaa), mutta halusin vain kirjoittaa intron tällä ajatukselle. Kommentti on varmasti liian lyhyt, sekava, kiireessä kirjoitettu (lähden 5min päästä katsomaan leffaa. Se lievittää minun stressiä) ja ei-ammattimainen. Mutta jos se sai sinut miettimään edes asiaa, mahtavaa…

  4. Tero
    syyskuu 28, 2009 9:25 pm

    Aamen! Hyviä pointteja. Sen verran pakko sanoa, että henkistä lujuutta tarvittiin omalla ensimmäisellä maratoonilla runsaasti. Kyllä +/- 10min oli loppuaikaan merkitystä ihan sillä kuinka kiukulla (tai kävellen) painoi menemään Djurgårdenin metsissä 23km jälkeen. Olisinko voinut valmistautua siihen etukäteen? Tuskin. Silloin mielessä kävi vain kaikki lenkit joita EN ollut juossut.

    Mutta summa summarum. Henkisellä kantilla on suuri merkitys, mutta sitä voi olla joskus vaikea harjoitella muuta kuin itse kisaamalla. Siksi suosittelenkin eri juoksutapahtumia ihan kaikille kuntojuoksijoille myös siitä saatavan elämän kokemuksen vuoksi. Henkistä kanttia kun voi soveltaa aikas moneen osa-alueeseen.

  5. juho
    syyskuu 28, 2009 9:30 pm

    Anonyymille: Erittäin hyvä pointti. Moni kuntoilija kohtaa samanlaisen tilanteen maratonilla viimeistään siinä kolmen kymmenen kilometrin jälkeen, kun muuri on paksu ja korkea. Toisilla henkistä kanttia taistella tämän muurin ohi löytyy enemmän kuin toisilla.

    Aina voidaan kuitenkin myös kysyä johtuuko urheilija hyytyminen aina ylämäessä tai törmääminen kuvitteelliseen seinään urheilijan henkisistä tekijöistä vai vain puutteista harjoittelussa?

    Holmenkin toteaa heti kirjoituksensa alussa, että on olemassa tutkimuksia, joiden mukaan henkinen harjoittelu parantaa yksilön suorituskykyä enemmän kuin dopinging käyttö. Hänen mukaansa voidaan kuitenkin olettaa, että tutkimuksia ei ole tehty huippu-urheilijoilla, koska heidän osuutensa mistä tahansa ihmisjoukosta on häviävän pieni. Holmenin omaa tekstiä mukaellen: ”Tilanne olisi siis sama, jos osoitettaisiin C-vitamiinin parantavan suorituskykyä dopingia paremmin – jos testiryhmänä olisi joukko keripukkipotilaita.”

    Holmenin kirjoituksen pointtina onkin, että lähestyttäessä urheilijan omia maksimaalisen suorituskyvyn rajoja henkisten tekijöiden vaikutus lopputulokseen pienenee, kunnes se lopulta häviää. Huippu-urheilijat ovat toki oma joukkonsa, mutta samoja periaatteita voi soveltaa myös kunto-urheilijan maailmaan. Uskallan väittää, että alle kolmen tunnin maratoonareista suurin osa ei kohtaa matkallaan minkäänlaista muuria, mutta alle neljän tunnin menijöistä monella alkaa ilmaantua tällaisia kokemuksia. Ovatko alle kolmen tunnin maratoonarit siis henkisesti kovempia, kuin alle neljän tunnin maratoonarit? Tyhmä kysymys. Eivät tietenkään ole. He ovat vain onnistuneen harjoittelun kautta onnistuneet sivuuttamaan yhden maratonin merkittävimmistä raja-aidoista. Tästä ylöspäin mentäessä aitoja kaatuu lisää ja aivan absoluuttisella huipulla aitoja ei riitä enää kaadettavaksi.

    Fakta on, että urheilun eteen on tehtävä uhrauksia. Jokaiselle meistä tulee jossain elämän vaiheessa se raja vastaan, jolloin uhrausten suuruus ylittää siitä saatavan hyödyn. Jos urheilijan oma absooluuttinen maksimi on ennen tätä kuitenkin jäänyt saavuttamatta, kannattaa totta kai kaikki sallitut keinot ottaa käyttöön tuloksen parantamiseksi. Silloin on kuitenkin turha selitellä alisuorittamista esimekiksi maratonilla henkisen seinän vastaantulolla ja sitä seuranneilla kilometriaikojen laskulla, koska todellisuudessa mitään seinää ei ole.

  6. juho
    syyskuu 28, 2009 9:35 pm

    Holmenin tekstejä pitää lukea siinä mielessä filtterin läpi, että ne on kirjoitettu ehdottoman huippu-urheilijan näkökulmasta katsottuna. Niissä kuvattujen ja kuntojuoksijan itse kokemien kilpailun aikaisten tunnetilojen välille ei kannata vetää liian voimakkaita yhtäläisyysmerkkejä.

    Olet Tero kyllä aivan asian ytimessä. Henkisellä kantilla on suorituksen aikana suuri merkitys ja mitä kauempana ollaan siitä omasta absoluuttisesta maksimista, sitä suurempi se on.
    Tavoitteena onkin, että säännöllisen ja onnistuneen harjoittelun kautta niitä puuttuvia harjoituskilometrejä ei tarvitsisi siinä kilpailun aikana enää miettiä.

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: