Etusivu > Uncategorized > Mikä saa ihmisen jatkamaan?

Mikä saa ihmisen jatkamaan?

Pitääkö kuntoilun olla aina hauskaa? Tietenkin, jos hauskuus on ainoa hyöty jota kuntoilulla haetaan.

Hyvin harva kuitenkaan lenkkeilee, käy salilla, pelaa lentopalloa tai joogaa PELKÄSTÄÄN lajin tuoman hauskuuden vuoksi. Itse en tiedä ketään, jonka kuntoilemisen ainoa motiivi on itsensä hauskuuttaminen.

Yleisesti ottaen kovaa kuntoilevilla on suurimman osan ajasta lihakset kipeänä. He menevät illalla väsyneinä nukkumaan ja heräävät aamulla monesti vieläkin väsyneinä. Heidän harjoituksissaan kroppa joutuu todella suureen rasitukseen, ja nämä harjoitukset eivät missään nimessä ole aina mukavia.

Miksi siis urheilla, jos se ole hauskaa? Mitä järkeä onhteä juoksemaan rankkasateeseen, kun tv:stä tulee salkkarit, täydelliset naiset ja ties mitä muuta? Miksi vääntäytyä väsyneenä raskaan päivin jälkeen salille, kun jo sohvalta nouseminenkin tuntuu tarpeeksi etureisissä?

Miksi lähteä kuntoilemaan, kun sen seurauksena keuhkoihin sattuu, lihakset kipeytyvät ja niveliä vihloo?

Miksi ylipäätänsä tehdä yhtään mitään vapaaehtoista, kun muutenkin työt tai opiskelu painaa päälle, vituttaa ja väsyttää. Kovin moni ei teekään, vaikka ”haluaisi”.

Jotta saa itsensä tekemään, tarvitaan hyvä syy eli tavoite.

Tavoite on jotain, jota kohti kulkea. Kuntoilussa se voi toisille olla painon pudottaminen tai lihasten kasvattaminen. Joillakin taas maratonin läpi juokseminen tai stressin lievittäminen. Tavoitteen tulee olla hyvin mietitty, henkilökohtainen ja paperille kirjoitettu. Uskoisin (en tiedä… vielä), että tunne, joka tulee maratonin läpi juoksemisesta, on loistava tunne. Uskoisin myös, että omien varpaiden näkeminen monen vuoden jälkeen tuntuu mahtavalta. Ja nämä molemmat ovat aivan varmasti tuhat kertaa parempia tunteita kuin salkkarit-maraton tai viikoittainen mega-ateria paprikamajoneesilla ja light-colalla. Itselläni tämän hetkinen tavoitteeni on tehdä kuntoilusta elämäntapa ja terveellisten vaihtoehtojen valitsemisesta luonnollista.

Vaikka tavoite olisi kuinka hyvä tahansa, se toimii paremmin pilkottuna välitavoitteisiin.


Välitavoitteita on useita ja niiden tarkoitus on pitää motivaatio korkealla sekä luoda edistymisen tunnetta matkalla kohti päätavoitetta. Kun päätavoite on vain epätodellinen ajatus kaukana tulevaisuudessa, on motivoivaa nähdä oma edistymisensä saavutettujen välitavoitteiden muodossa. Tiedän, että suurempi onnistumisen tunne tulee juostessaan ensimmäisen kerran elämässään 10 km yhteen menoon, kuin ”tietää”, että Ridge petti Amberia Brooken kanssa. Välitavoitteet voivat olla minkälaisia tahansa. Itselläni tällaisia on ollut esimerkiksi uusien juoksuvälineiden hankinta, sykemittarin tilaaminen ja maratonin juokseminen.

Tavoite ja välitavoitteet tarvitsevat lisäkseen jotain, joka muuttaa ajatuksen tekemiseksi.

Vaikka kuntoilijalla olisi kuinka hyvä päätavoite tahansa ja useita motivoivia välitavoitteita, saattaa siltikin sohvan houkutus voittaa treenin tekemisen. Tämän takia tavoitteet ja välitavoitteet tarvitsevat avukseen treeniohjelman. Kun ihmisellä on ohjelma mitä noudattaa, on kynnys lähteä treenaamaan huomattavasti matalampi. Myös yksittäisistä harjoitteista tulee tehokkaampia ja oman kehityksen seuraamisesta huomattavasti helpompaa ja motivoivampaa. Oma tyylini päättää tietyt vakituiset päivät jolloin teen jotakin. Esimerkiksi maanantaina salilla vatsa-selkäpäivä, keskiviikkona 10 km lenkki ja joka toinen viikonloppu pitkä yli 2h kestävä lenkki. Koska nämä ovat aina tiedossa, on muiden suunnitelmien tekeminen helpompaa.

Kaikista tärkein vielä puuttuu.

Tavoite, välitavoitteet ja treeniohjelma eivät missään nimessä vielä riitä. Ne tarvitsevat avukseen ominaisuuden, joka saa ylös sohvan pohjalta. Ilman tätä ominaisuutta, maailman paraskin kunto-ohjelma on hyödytön. Tämä jokin on nimeltään ITSEKURI. Ilman itsekuria kunto-ohjelmat jäävät yleensä tekemättä. Niin kuin melkein mikä tahansa muukin tekeminen. Monesti olen joutunut painimaan itseni ja motivaationi kanssa, kun ulkona on satanut vettä tai muuten vaan on väsyttänyt. Itseäni sytyttävien tavoitteideni ja mielekkään treeniohjelmieni avustuksella, painit ovat päättyneet poikkeuksetta kuntoilun voittoon. Mielestäni tähän väliin sopii hyvin Mikael Mäkisen ”työkalu”; Go or no-go? GO!

Loppuun vielä mainittakoon, että mielestäni kuntoilun pitää olla useammin hauskaa kuin tuskaa. Aina sen ei kuulukaan olla ja silloin on hyvä, että takataskussa on tavoitteet, välitavoitteet ja treeniohjelmat motivoimassa jatkamaan. Ja tieteenkin GO!

Alla Olevan videon saattelemana, Parhaita kuntoiluhetkiä!!!


http://www.youtube.com/watch?v=IaST8Kv82RE


– Mikko Revonniemi


Kategoriat:Uncategorized
  1. Tero
    syyskuu 28, 2009 9:16 pm

    Loistavaa settiä! Mun mielestä toi kommentti nosti sun blogikirjoituksenkin ihan uudelle tasolle.

    Useinhan se juuri näin menee, että kun 30v eletty jollain tavalla ei se siitä ihan päivässä muutu. Ja mun mielestä media ja jopa alan ammattilaiset ajavat ihmisiä joskus harhaan. Tästä tulisi pitkä keskustelu, mutta pointti on yksilöllisyys jota ei hirveän paljon korosteta. Mutta parempi se on aloittaa harjoittely huonolla ohjelmalla kuin ei ollenkaan.

    Itsekkin olen useita harjoitusohjelmia muille tehnyt, välitavoitteita itselle raapustanut ja isoja linjoja vedellyt, joten turha tässä niitä siis haukkua on. Meinaan vaan, että pakollisia ne ei ole. Kuten sanottu halusin vain kylvää ajatuksen siemenen.

    Mutta miettikää tätä:
    -Suomalainen katsoo keskiarvona hieman alle 3h (taitaa olla 2h 48min) TV:tä JOKA PÄIVÄ!! Tämä tekee sen yli 120 8h työpäivää vuoden aikana.
    -Suomessa on nyt vähintään 200.000 Diabeetikkoa. Ja nämä on virallisesti diagnosoituja, ja todellinen luku on kuulemma jo yli 500.000. Eli 10% suomalaisista taistelee tämän kanssa.
    -400.000 suomalaisella on Osteoporoosi. Ja niiden päälle ehkä jopa pari miljonaa suomalaista omaa heikentyneen luuston joka saattaa johtaa tulevaisuudessa Osteoporoosiin.
    -Suomalaisten paino nousee vuosittain 1kg. Eli jos sinä painat nyt 77kg on painosi 10v päästä 87kg ja 20v päästä 97kg. Mitä luulet paljonko siitä lisämassasta on puhdasta lihasta?

  2. Mikko
    syyskuu 28, 2009 9:19 pm

    Eli Suomalaisilla tulee menemään tulevaisuudessa hyvin.

    Tästä varmaankin voisi vetää johtopäätöksen, että pääasia kunhan vain liikkuu.

  3. Tero
    syyskuu 28, 2009 9:21 pm

    Mun mielestä urheilu, kuntoilu ja itsensä liikuttaminen ovat kaikki hieman eri asioita. Ja vaikka yleisesti ottaen tavoitteet, treeniohjelmat ja itsekuri ovat hyviä asioita, en usko että luonnollisesti tarvitsemme niitä. Jos ihminen haluaa siirtyä/pysyä urheilija kategoriassa, sitten ehkä. Mutta ollakseen kuntoilija tai vain liikuttaakseen itseään se ei ole pakollista.

    Kautta historian ihminen on nauttinen itsensä liikuttamisesta. Ihminen tanssimassa yksin suihkussa, lapsi juoksemassa yksin kauniilla niityllä tai vain kävelylle lähteminen uuden tyttö/poikaystävän kanssa ovat olleet usein sisältä tulleita haluja. Niiden takana ei ole ollut tavoitteita, ohjelmia eikä ne vaatineet oikein itsekuriakaan. Uskon kuitenkin, että mörkö nimeltä ”peer pressure” ja jatkuvasti vahvistuneet kulttuurin asettamat rajat ovat luoneet itsensä liikuttamiselle sääntöjä.

    Nykyään meidän pitäisi pystyä juoksemaan 2800m Cooperin testissä, vetämään kymmenen leukaa ja saamaan rasvaprosentin alle 15:ta. Monelle kynnys aloittaa liikunta voi olla suuri. Kuvittele aikuista liittymässä urheiluseuraan, jossa muut ovat harrastaneet lajia yli kymmenen vuotta. Vaatii aika vahvan itsetunnon, että vaikka hiihtoseuran harjoituksiin viitsii osallistua +30-vuotiaana ilman lajikokemusta.

    Haluaisinkin perään kuuluttaa hetkessä elämistä, sosiaalisista rajoista havahtumista ja oman kehon kuuntelua…
    a) jos joku päivä siltä tuntuu, juokse bussipysäkille (vaikka se olisi vain 200m ja olisit etuajassa). Siis jos siltä tuntuu niin anna mennä
    b) Ei uinnissa aina tarvitse mennä eteenpäin. Mene järveen polskimaan ihan juuri niin kuin itse haluat.
    c) Kaikista vaikein asia itselleni, mutta kaikista antoisin on kuunnella omaa kehoa. Ei kannata syödä aina klo12 jos ei ole nälkä ja vaikka treeniohjelma sanoo että tänään olisi Kenialaistreeni luvassa (tänään meinaan olisi) niin sitä ei tarvitse juosta ellei keho kaipaa sitä. 25v sykemittareita, treeniohjelmia ja kiinteitä ruoka-aikoja ei tee tästä muutoksesta itselle helppoa, mutta pikku hiljaa…

    Ihminen on ”thinking, doing, being” tyyppinen otus. Ehkä hieman useammin voisimme vain olla tekemisen ja ajattelun sijaan.

    Tarkoitus ei ole dissata Mikon tekstiä, koska siinä oli paljon totuuksia. Haluan vain herättää siemene, miksi sitä sitten oikeasti liikutaan. Joku tieteellisempi kaveri varmaan nostaa euforian tunteen, kasvavan energian ja hormoonitoiminnan esiin. Ehkä joku filosofisempi kaveri tuo esiin Nietzschen ajatuksen Will to Live ja halu jatkuvalle kasvulle tarkoittaen, että ihminen ei nauti homeostaasiksesta (eli siitä että ei itseään haasta). Minulle se on kuin usko. Siis asia, jota en osaa selittää, mutta tiedän sen toimivan. Motion creates Emotion…

  4. Lepantti
    syyskuu 28, 2009 9:22 pm

    Suuri hatunnosto teille molemmille, Tero ja Mikko! Ite komppaan teitä molempia. Liikunta ja urheilu on parhaimmillaan, kun sitä pystyy tekemään spontaanisti, oman kehon ehdoilla. Mutta tämä on mahdollista vasta, kun oma mukavuusalueesi on tietynlainen säännöllinen liikunta. Taas jos haluat tästä tilasta kehittää itseäsi (esim. tykkäät käydä aamulenkillä, jotta päivä lähtee hyvin käyntiin = mukavuusalue VS. rupeat reenaamaan tosissasi maratonia varten = epämukavuusalue) tarvitset jotain ”kättä pidempää”.

    Itse ajattelen, että mukavuusalueelta pois lähteminen vaatii aina tavoitteita, konkreettisen ohjelman ja itsekurin tai täydellisen mielenhallinnan jonka saavutat 20v meditoinnilla jossain kaivossa. Sen takia sitä kutsutaan epämukavuusalueeksi. Kirjoitetulla ohjelmalla ja sitä kautta ”väkisin” tehdyllä rutiinilla saadaan vipuvarsi, jolla voidaan epämukavuusalue voittaa.

    Oma vipuvarteni on taas katkennut ja tämän blogitekstin innostamana rupeankin veistämään uutta sellaista avukseni ja blendaan entistä monipuolisemmat greensmoothiet. Toivottavasti tämän blogin lukijoista kukaan ei kuulu noihin Teron luettelemiin tilastoihin.

  5. Tero
    syyskuu 28, 2009 9:29 pm

    Upeaa kuullaa Antti, että olet innostunut ottamaan hieman lehtivihreää kehoon. Nyt kun tässä intohimojen äärellä ollaan en voi olla kommentoimatta vielä yhtä asiaa. Ja se on valintaa elämäntavan ja hetkellisen uurastuksen välillä. Ja se hieman sivuaa tuota Antin loistavaa mukavuusalue lisäystä, jonka olin täysin unohtanut.

    Eli mun mielestä pähkinänkuoressa ihminen, joka vaikka hetkellisesti haluaa laihtua kannattaa ottaa joku treeniohjelma netistä tai pyytää vaikka Forsal:n apua. Se on varmaan alkuun sellainen all-around-tyyppinen treeniohjelma joka sopii kaikille jotenkin, mutta ei kenellekkään todella hyvin. Näitä siis saa ihan joka Fitness lehdestä ja on tähän tarkoitukseen yhtä hyviä. Sillä saadaan keho shokkiin ja homma pelaan. Sitten vaan focus ravinnossa niihin asioihin joista saa heti apua eli Ph -tasapainoon keskittyminen, runsas nesteiden juonti sekä ehdoton kieltäytyminen vaaleista paholaisista (vaalea sokeri, vaaleat jauhot etc). Lihaa voi syödä, kaiken ei tarvi olla luomua, treeneissä ei tarvi miettiä kynnyssykkeitä, negatiivisia toistoja ei tarvita salilla ja syvähengitysharjoituksilla ei saa merkittävää lisähyötyä. Näillä paino putoaa 99% jengistä, olo paranee ja homma pelaa. Helppo homma. Anna mulle 10 euroa ja saat 100 euroa takaisin. http://www.kaikkivoittaatässäpelissäjaseonaivanvarma.org

    Toinen vaihtoehto on elämäntapa terveysfriikki mallia esim. allekirjoittautunut. Sitten luetaankin iltaisin eri opuksia aiheesta, etsitään luonnon lähteitä saada kunnon vettä, tilaillaan ympäri Pohjois-Amerikkaa eri suoloja, ynnäillään treenikilometrejä Tampereen Pyrinnön super-exceliin, pyöritellään golf -palloja jalan alla töissä ja fiilistellään uusinta opittua yoga -liikettä nimeltä ”Feathered Peacock Pose” (joka muuten on antaa mun keholle ihan sairaat sävärit). Tämä ei ole hirveän ekonomista. Saatu hyöty ja käytetyt resurssit ei enää kohtaa. Rahaa menee, aika kuluu ja vie kamalasti focusta, vielä. Ja aivan samalla sitä saattaa kuolla huomenna jäämällä auton alle, saamalla syöpä syystä X tai loukkaantua ratajuoksu-treeneissä (lonkka on aika kipeä nyt). Meinaan vaan että jokapäiväinen kasvis-, raakaravinto ja luomuoruoka eikä uskomaton urheilu takaa mitään. Tätä täytyy rakastaa ja elää. Hyödyt saa pitkällä tähtäimellä (jos silloinkaan). Eli anna 200 euroa, saat 50 heti takaisin, 50 menee hyväntekeväisyyteen, 100 saat (ehkä) joskus takaisin ja kaikki loppu on plussaa. Mutta henkisesti tietää tehneensä kaikkensa (nykyisten tietojen ja taitojen rajoissa. Ja tämä on aika key point mun mielestä) oman kehonsa eteen ja siitä saa henkistä täyttymistä. Itselle se sitä itsensä toteuttamista joka kuulemma on elämän lopullinen tavoite…

    Eli summa summarun. Mieti mitä itse haluat ja sen jälkeen ota se mitä sinulle kuuluu. Keho on yksilö, joten tee kuten parhaaksesi näet siinä hetkessä. Älä stressaa mitä muut tekee, hoida oma tontti. Kato osa pelaa NHL:ssä, osa nelosketjussa, osa vilttiketjussa, osa KooVeessä, osa TuTossa, osa lepakkovuoroilla ja osalla ei ole edes hokkareita…

  6. Mikko
    syyskuu 28, 2009 9:30 pm

    Loistavaa kommenttia, Kiitos Tero!

    Omasta mielestäni suurimmalla osalla ihmisistä, jossain 12 – 18 ikävuoden välillä, oppimisen ilo muuttuu pänttäämiseksi sekä iloinen ja viaton leikkiminen vaihtuu puurtamiseksi. Samoin käy luonnolliselle liikkumiselle. Se muuttuu vaivihkaan luonnottomaksi laiskotteluksi, osittain siitä syystä, että niin käy suurimmalla osalla muistakin. Näin ei tietenkään kaikilla ole. Ainoastaan suurimmalla osalla.

    Päivittäinen kuntoilu alkaa olemaan itselleni enemmän ja enemmän luonnollinen valinta. En tarvitse siihen tiukkoja ohjelmia, tai isoja tavoitteita (vaikka niitä minulla onkin). Ravinnon suhteen minulle on nykyään selvästi luonnollisempaa syödä salaatti, kuin hampurilaisateria. Näin taitaa olla asian laita myös sinulla, Tero? Kuten myös taitaa olla monella muullaakin.

    Hatusta vetämäni arvion mukaan, näin ei ole 90% suomalaisista. Heille sohva tuntuu huomattavasti ”luonnollisemmalta” valinnalta kuin kuntoilu. En tiedä, mutta uskon, että suurin osa ihmisistä haluaisi saada itsensä liikkeelle ja muuttaa esimerkiksi tv:n täyteisen elämän, kuntoilun täyteiseksi elämäksi.

    Se vaan ei ole kaikille helppoa.

    Toiselle spontaani elämä saattaa tarkoittaa bussipysäkille juoksemista tai uimaan menoa vaikka päivän harjoitukset on jo tehty. Toiselle se, ikävä kyllä, saattaa tarkoittaa Sipsipussin ostamista päivittäisen karkkipussin sijaan tai autolla eri reittiä töihin ajamista.

    Näille kahdelle versiolle hetkessä eläminen, sosiaalisista rajoista havahtuminen ja oman kehon kuuntelu on kaksi eri asiaa.

    Henkilö, joka ei ole perehtynyt ravitsemukseen, kuntoiluun yms., ei osaa kuunnella omaa kroppaansa niin kuin olisi tarpeen, jos sen mukaan aikoo syödä ateriansa tai kuntoilla kuntoilunsa. Hän huomaa näläntunteen usein liian myöhään ja tulee ahmineeksi itsensä ähkyksi. Seuraavan kerran syödään joko seuraavana päivänä tai mainoskatkon aikana. Hänelle säännöllisesti syöminen on huomattavasti parempi vaihtoehto, koska sortuminen huonoinhin vaihtoehtoihin on tällöin huomattavasti epätodennäköisempää. Tästä syystä säännölliset ruoka-ajat on hyvä olla olemassa. Samoin tapahtuu kuntoilunkin osalta. Kerralla liian paljon ja liian kovaa. Palatumisaika jää liian vähäiseksi. Kropassa tuntuu liian pahalta ja koko motivaatiopiikki loppuu liian aikaisin. Kuulostaa monen kohdalla liian tutulta?

    Uskon, että monen liikkumisen tavoitteena on jokin konkreettinen asia. Heillä on hyvä olla pitkän ajan tavoite, välitavoitteita ja treeniohjelma jota noudattaa, jotta haluamaansa tavoitteeseen päästä mahdollisimman varmasti.

    Esimerkiksi painon pudottaminen 10kg. Se vaatii aikaa useita kuukausia (jos sen haluaa tehdä turvallisesti ja ”pysyvästi”). Henkilö joka haluaa pudottaa painoaan on yleensä joko kehonrakentaja tai reilusti ylipainoinen. Valitaan vaihtoehto ylipainoinen. Raa’asti (mutta realistisesti) ajateltuna voisi olettaa, että hän ei ole kovinkaan montaa kunto-ohjelmaa vienyt läpi tai greensmoothieta syönyt. Ts. hänellä ei ole paljoakaan kokemusta painon pudottamisesta tai kuntoilusta ylpäätään. Jos henkilöllä ei ole treeniohjelmaa joka ”käskee” hänet tekemään, hän ei tee, koska ei ole tottunut tekemään. Koska painon pudottaminen on pitkäjänteistä tuloksen tavoittelua, jossa niitä ei heti näy, tarvitaan välitavoitteita jotka pitävät motivaation korkealla ja näyttävät oikean suunnan. Muutoin 10kg painon pudotus alkaa näyttämään mahdottomalta ja tekeminen loppuu kuukauden jälkeen.

    Vielä kehon kuuntelusta; itse tykkään seurata sykkeitäni. Haluan nähdä kehitykseni kaavioissa ja vertailla harjoituksiani keskenään. Se ei tarkoita, ettenkö kuuntelisi kroppaani ja menisin sen mukaan. Joku toinen taas tykkään kuntoilla kuntoilunsa ilman mitään ylimääräisiä hömpänpömppiä. Molemmat ovat 100 % oikein jos vaan itse kuntoilija nauttii siitä mitä tekee.

    Jotta päästään tilanteeseen, jossa liikkuminen on luonnollinen olotila, on hyvä käyttää apuvälineitä, kuten treeniohjelmia ja tavoitteita. Muutoin matka sinne jää helposti ensimmäisiin sohvan kokoisiin kuoppiin.

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: