Etusivu > Uncategorized > Road Dream – Suurin haasteemme tähän mennessä

Road Dream – Suurin haasteemme tähän mennessä



Halusin kirjoittaa tällä kertaa projektistamme, jonka valmisteluun on aikaa vielä n. 1v verran. Monelle teistä olen asiasta jo puhunut, ainakin osittain. Nyt on kuitenkin hyvä hetki summata alkurypistyksen tekoja ja oppeja, sekä valaista enemmän taustalla olevaa ajatusta myös asiasta tietämättömien suuntaan. Yksi syy kirjottamiselle on myös dokumentointi. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu lukea tämä teksti keväällä 2011.

Projektin ideaan sisältyi alusta asti kaksi merkittävää asiaa:

1) Ajatus heräsi henkiin raakilemuodossa v 2007 ensimmäisen kerran. Tuolloin ajatus oli ”tehdä jotain, mikä aluksi tuntui mahdottomalta”. Kun asiaa enemmän pyöriteltiin saunanlauteilla ja kahviloissa, muotoutui projekti aika nopeasti kestävyysurheilutapahtumaksi. Syy tähän oli se, että tämä vaatisi todella paljon valmistautumista, suunnittelua, uhrautumisia ja ennen kaikkea lukuisan määrän vaikeuksien voittamisia. Mitä enemmän projekti veisi ajallisesti, sitä enemmän isoja päätöksiä matkan varrella jouduittaisiin tehdä.  Ja sitä enemmän opinpaikkoja siitä löytyisi.

2) Forsal kokemusurheiluseuran missio on: ”Tarjota unohtumattomia elämyksiä urheilun, terveyden ja kehittymisen kautta”. Nauttisimme ja oppisimme varmasti jo pelkästään tuosta ykköskohdasta kullanarvoisia asioita omiin elämiimme. Kunnianhimoisesti ajattelimme sisällyttää tähän projektiin myös oppimahdollisuuden, josta mahdollisimman moni pystyisi ammentamaan ideoita omaan elämäänsä. 

Muutama artikkeli yleiskunnon tilanteesta Suomessa:

·        ”Hyvään ja kiitettävään tulokseen cooperin juoksussa pystyvien määrä on romahtanut parissakymmenessä vuodessa yli 50%”   Puolustusvoimat 2006

·         ”Palvelukseen astuneiden aloikkaiden keskipaino on noussut kymmenessä vuodessa 4,5kiloa.”   -Puolustusvoimat 2008

·         ”Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan ylipainoisten 12–18-vuotiaiden osuus on kasvanut kolminkertaiseksi vuodesta 1977 vuoteen 2005 mennessä.”  -Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 2008

·       ”Suomessa 16,7 milj. sairauspäivärahapäivää vuonna 2008” -Aamulehti, 2009

Julkisuudesta löytyviä artikkeleja terveyden nykytrendeistä löytyy lukemattomia. Kaikkia näitä kuitenkin yhdistää se fakta, että maailma on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Ja terveyden ja hyvinvoinnin näkövinkkelistä tarkasteltuna valitettavasti huonompaan suuntaan. Me projektiin osallistuvat 24-28v kaverit, olemme kuitenkin saaneet nauttia aikakaudesta, tai ainakin nähneet kirkkaasti sen murrosvaiheen joilloin leikkimielinen fyysinen touhuaminen siirtyi pihapeleistä kotisohvalle videopelien muotoon. Urheiluseurojen osallistujamäärät ovat laskeneet, eikä kerrostalolähiöiden lasten kuule enää leikkivän poliisi ja roisto –tyyppisiä pihaleikkejä…  



Ideasta askel lähemmäksi käytäntöä

1) Toteutamme kestävyysurheilutapahtuman polkemalla omista synnyinkodeistamme paikkaan, jossa urheilu on syntynyt. Mikäli antiikin Kreikassa ei olisi otettu ensimmäisiä askelia urheilun eteen, herää kysymys millaiset liikuntatottumuksemme tällöin olisivat? Voidaan osaltaan puhua kunnianosoituksesta kaikkia urheiluatukevia järjestöjä kohtaan. Matkaa reitille tulee pyörällä n. 4000km. Ajallisesti se tarkoittaa n. 40pv, tällöin päivävauhdiksi muodostuu huima 100km/pvä tahti.

2) Halusimme pitkään toteuttaa  hyväntekeväisyyskeräyksen, tukeaksemme tulevaisuuden työntekijöitä rahallisesti harrastamaan liikuntaa enemmän, sekä pitämään terveydestään parempaa huolta jonkun alan yhdistyksen kautta. Viikko sitten teimme radikaaleja linjauksia tajutessamme, ettei nuori välttämättä osaa arvostaa muutamaa vuotta uudempaa pesisräpsää, tasasaisesti maalattuja jääkiekkokentän punaisia tolppia, parempia testausmenetelmiä oikeanlaisista lajiharjoitteiden vaikutuksista tai jotain muuta ulkoista tekijää. Uskomme että todellinen halu, lähtee paidan sisältä, ei paidasta. Tulimme siihen tulokseen että haluamme antaa projektillamme seuraavia asoita:

1. Uskoa

2. Rohkeutta
3. Insipiraatiota

Se mitä se kenellekkin tarkoittaa, on toissijaista. Jokatapauksessa se on varmasti jotain hyvää. Parhaimmaksi työkaluksi tämän toteuttamiseen totesimme mini-sarjan / dokumenttielokuvan. Projektin filmauksen tulos on tarkoitus levittää niin, että yllämainitut kohdat täyttyisivät. Tämän hetkisten ajatusten mukaan tulemme liittämään dokumenttiin myös matkanvarrelta löytyvien tunnettujen henkilöiden ajatuksia,  jotka ovat tehneet omista unelmistaan totta.

Oppeja projektityöskentelystä

Vaikka matkaa on edessä vielä mielettömän paljon, on hihanvarteen tarttunut jo muutama oivallus projektitöiden haasteellisuudesta. Omasta puolestani voin todeta että suurimmat haasteet tulevat oman pään sisältä. Monesti tämmöisissä tilanteissa ajautuu liian ”syvälle peliin” ettei omien ajatusten ulkopuolelle enää näe. Tämä lienee tuttua erilaisten taiteenalojen työntekijöiden keskuudessa. Tässä ajatusmyrskyssä helposti tuntuu käyvän niin että energia hajoaa moneen suuntaan ja kultainen lanka kaiken keskeltä katoaa, ainakin osittain. Ohessa muutama ohjenuora, mitkä itse olen havainnut toimiviksi;

  • Kirkastuta runkoajatusta tarpeeksi usein
  •  KISS!! (keep it simple stupid)
  • Hanki mielipiteitä
  • Kyseenalaista kokonaisuutta
  • Käytä moodboardia!

Moodboard oli itselle aiemmin tuntematon käsite, jota pystyn jatkossa soveltamaan varmasti moneen muuhunkin hankkeeseen. Tarkoituksena moodboardissa on saada selville minkälaisia ajatuksia projektin pitäisi herättää, tekijöissä,seuraajissa, tai jossain muissa tärkeässä kohderyhmässä. Nyt kokemuksesta voin sanoa, että moni mutka olisi suoristunut mikäli tämä olisi tehty ensimmäisten asioiden joukossa.

Projektin tämän hetkinen tila

Elämme vaiheessa, jossa runkoajatuksen lisäksi pyöräilijät ovat selvillä, logo on piirretty, dokumentin tekijä on selvillä ja ensimmäiset harjoitusleirit on pidetty. Dokumentin levittäminen, nettisivut, kuvauksen rahoitus, projektin sponsorit ovat vuorossa seuraavaksi.

Tässä välissä haluan kuitenkin antaa meidän polkijoiden puolesta (Matti Nieminen, Petri Nikkanen, Erkki Hilden, Sauli Nissinen, Mika Rantanen) erikoiskiitokset seuraaville henkilöille;

Juho Kinni – Harjoitusohjelmat
Pauli Kangasniemi – Logo
Robin Bäckman – Alustavat kuvaukset & nettisivut
Jouko Purontakanen (Olympiakomitean pääsihteeri) – Kannustava asenne
Mikko Revonniemi – hankkeen budjetointi, kirjanpito
Sekä kaikille muille, jotka ovat ideoita antaneet tämän projektiin.
Ja niille jotka ovat tähän asti jaksaneet lukea J.

Vinkkejä ja ideoita?

Mikäli tunnet jotain vetoa hankkeen ajatukselle /  haluat olla mukana vaikuttamassa toivoisin sinun antavan vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

1. Minkälainen dokumenttisarjan pitäisi olla, että se kiinnostaisi sinua, sekä antaisi jotain seuraavista: Usko, Rohkeus, Inspiraatio.
2. Mitkä ovat mielestäsi projektityön kulmakivet?
 
3. Vapaita ajatuksia toteutukseen, markkinointiin, rahoitukseen tai muihin olennaisiin asioihin liittyen.

Mikäli haluat lisätietoa, tai epäilet että ideasi eivät kestä päivänvaloa, voi niitä jakaa mika.rantanen(at)roaddream.org osoitteeseen tai numeroon 044-3883384. Muissa tapauksissa toivon että jättäisin jälkesi tähän blogiin kommentoinnin muodossa. Kiitos etukäteen!

Unelmista totta,

Mika

Kategoriat:Uncategorized
  1. Mika
    syyskuu 28, 2009 7:00 am

    Olli;

    Kiitokset linkistä! Ravinto itsessään on varmasti yksi kulmakivistä, oli kyseessä sitten minkälainen reissu tahansa. Seuraamme tiiviisti blogiasi! Tsemiä alkumiehelle projektisi kanssa, näyttää mahtavalta!!

    Tero;

    Tuo kyseinen mankelin avausjakso ainakin jäi kaipaamaan hieman lisäkilometrejä. Tarvii ehdottaa ylelle tätä konseptia. Vaihdetaan Pipsa ja Lauri katsomoon ja vetojuhtana Fiatinkin tilalla voisi toimia Sauli ”reisi” Nissinen.
    Tämäkin reissu varmasti rakentuisi jossain määrin KABEn ympärille, joten avainpelaaja Hilden kannattaisi laittaa ehkä kauhan varteen. Noh, jokatapauksessa ainakin satku vähemmän lainaa, ettei jälkipolville jää kauheita maksettavia jos reissu päättyy Koskipuiston Rossoon…

  2. Tero
    syyskuu 28, 2009 7:00 am

    Unelmista Totta -TV sarja? Eikös se ole jo tehty…

  3. Olli Posti
  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: