Etusivu > Uncategorized > OIKEANLAISEN SUORITTAMISEN TAITO

OIKEANLAISEN SUORITTAMISEN TAITO

Tervehdys kaikille Forsalin Bloggaajille sekä Blogin lukijoille,

Perjantaina 4. syyskuuta järjestettiin Forsal Blogi –äänestys. Olin todella yllättynyt äänestyksen tuloksesta, sillä lukijana näen suurimman osan aiheista olleen hyvinkin sukupuoleen kohdistamattomia. Vielä enemmän yllätyin, kun Tero Isokauppila pyysi juuri minua kirjoittamaan hänen naispuolisena ystävänään blogiin. Kiitokset siis jo etukäteen, että pääsen jakamaan ajatuksiani kanssanne. Ja kiitos, että annatte mahdollisuuden seurata tavoitteellisen joukkonne ja jokaisen siihen kuuluvan yksilön kehitystä tämän blogin kautta. Useamman teistä bloggaajista tunnenkin jo entuudestaan ja te muutamat, joita en ole tavannut, uskon teidän myöskin olevan kunnianhimoisia, eri elämän osa-alueistaan huolehtivia nuoria miehiä. Hauska siis tutustua. Samoin kaikille blogin lukijoille. Ennen kuin aloitan varsinaisen pohdintani, voisinkin lyhyesti vielä esitellä itseni ja sen myötä julistaa naisten kierroksen alkaneeksi. Sanon myös etukäteen, että olen ahkera päiväkirjan kirjoittaja ja tekstini on sen mukaista –niin pituudeltaan kuin kerronnaltaankin. Mutta itsepähän pyysitte naisen näkökulmaa kirjoituksiin.

Eli, nimeni on Yacine Samb. Olen alkuperältäni suomalaisen äidin ja senegalilaisen isän ainoa lapsi. Olen syntynyt Norsunluurannikolla, Afrikassa, ja asunut siellä 7 vuotta ennen Suomeen muuttoani vaikean sisällissodan alettua. Tämänhetkistä ikäähän naiselta ei saa kysyä, mutta olen lähempänä vielä syntymääni kuin viittäkymmentä. Suomessa asuessani olen aina asunut Tampereella; käynyt koulut Tampereella, juossut Tampereen Pyynikin rappusia tamperelaisen sokerimunkin sokerit poskella, ja voimistellut 13 vuotta Tampereen Sisussa. Silti voin sanoa olevani täysin kokematon Tampereen murteen puhuja ja kaiken muun lisäksi siinä yleensä joudun konsultoimaan Teroa. Teron ansiosta olen hyvin pitkälti myös tällä hetkellä viimeistä vuottani opiskelemassa Tampereen Ammattikorkeakoulun International Business –tutkintoa. Olen viisi vuotta tehnyt elantoni toiminimelläni, ja sainkin 15 ikävuoden jälkeen ensimmäisen palkkani vasta kuukausi sitten. Nuorempana tein enemmän mallinhommia sekä juonto- ja promootiokeikkoja, mutta nyt jo vähemmissä määrin. Tällä hetkellä elätän itseni koulun sivussa tekemällä töitä mainos- ja tuotantoyhtiössä markkinointi- ja sekä projektihallinnan assistenttina.

***

Aihe, jota haluan kanssanne pohtia, on suorituskeskeisyys. Pyrin lähestymään aihetta henkilökohtaisten kokemuksieni kautta, sekä jakamaan muutamia vinkkejä, jotka itseäni ovat auttaneet, kun tuntuu, ettei mikään riitä.

Useat ihmiset sanovat minua suorituskeskeiseksi ihmiseksi, mistä olen usein hyvinkin otettu, sillä minulle se tarkoittaa henkilöä, joka ottaa vastaan haasteita, asettaa itselleen tavoitteita, työskentelee systemaattisesti tavoitteidensa eteen ja näin myös saavuttaa asettamansa tavoitteet. Suorituskeskeinen ihminen joutuu usein laajentamaan mukavuusaluettaan ja tämän vuoksi määrittelemäni suorituskeskeisyys on mielestäni positiivinen asia. Sanassa silti itsessään on hieman negatiivinen jälkikaiku. Luulenkin ongelmana olevan, että suorituskeskeisyys voi nopeasti muuttua ylisuorittamiseksi, ja suorituskeskeinen henkilö sen myötä ylisuorittajaksi. Tämä on ymmärrettävää, sillä ero suorituskeskeisen henkilön ja ylisuorittajan välillä on pieni: suorituskeskeisestä henkilöstä tulee ylisuorittaja, kun hän kamppailee jaksamisensa ja osaamisen äärirajoilla ja palaa ennen pitkää loppuun. Viimeksi mainittua harva meistä haluaa kuitenkaan myöntää itselleen, varsinkin jos ympärillä on samanmoisia ihmisiä, jotka jatkaa porskuttavat eteenpäin.

Itse olen kamppaillut usean vuoden, ja edelleenkin kamppailen ylisuorittamisen rajan ylittämisen kanssa. Tämä tappaa usein luovuuttani ja kyseenalaistamisen taitoani, jota kuitenkin usein näissä suorittamisen kohteissa tarvittaisiin. Vähentämää ylisuorittamisen riskejä käytän omassa elämässäni muutamia yksinkertaisia työkaluja ja menetelmiä, jotka myös lisäävät tuottavuuttani. Olen kuullut näistä, lukenut näistä ja luullut käyttäväni näitä 18 ikävuoden jälkeen, mutta todellisuudessa, kuten joku fiksukin tällekin blogille aikaisemmin kirjoitti, tietämisen ja tekemisen välinen ero on suuri – sama kuin jalkapallossa maalin ja melkein maalin välinen ero. Kohta esittelemieni työkalujen sisäistämisen ansiosta pystyn nykyään olemaan monessa mukana tehokkaammin ja saamaan asioita todella aikaan. Mitä enemmän taas saan asioita aikaan, sitä todennäköisemmin jostain kasvaa ”se” menestystarina. Menetelmissä ei ole kyse mistään rakettitieteestä, ja kuten pyörääkin on aivan turha lähteä keksimään uudestaan, kuka tahansa pystyy mahdollisesti soveltamaan niitä helposti melkeinpä missä tahansa yhteydessä, olipa kyseessä työ, henkilökohtainen elämä tai jotain siltä väliltä. Samat asiat eivät välttämättä toimi kaikilla, ja uskon, että kaikki teistä tietävät nämä -luultavasti olette olleet minua paljon skarpimpia ja sisäistäneetkin ne jo osaksi jokapäiväistä arkeanne.

Priorisointi ToDO-listojen avulla

Aloitan työkaluistani helpoimmalla, eli ToDo-listalla. Yksinkertaisuudessaan ToDo-listalla tarkoitetaan muistilistaa asioista ja tehtävistä, jotka täytyy tehdä. Itse merkkaan listani aina post-it lapulla kalenteriini ja ripottelen tehtävät tärkeytensä perusteella eri päiville. Ennen sitä olenkin jaotellut tehtävät kahteen eri luokkaan: kiireellisiin ja kiireettömiin. Kiireelliset tehtävät täytyy usein suorittaa kyseisen päivän aikana tai sarjassamme äsken, ja kiireettömät tehtävät voi siirtää myös tulevaisuuteen. ToDo-listan tärkein tavoite itselleni on varmistaa, että asiat tulee hoidettua. Se lisää tuottavuuttani ainakin kolmesta eri syystä: (1) Ensinnäkin pystyn keskittymään paremmin yhteen tehtävään kerrallaan, jolloin se tulee suoritettua tehokkaammin. (2) Toiseksi, minun ei tarvitse käyttää aikaa miettimällä, mitä asioita olikaan vielä tekemättä. (3) Kolmanneksi tehtävien priorisoinnin ansiosta tulee aina tehtyä tärkeimmät asiat ensimmäisenä, mikä erityisesti pidemmällä ajanjaksolla on merkittävä kokonaisuuden hallitsemisen osatekijä.

Yksi ToDo-listan monista eduista on myös, että lupaukset tulee pidettyä. Kun Tero lokakuun alkupuolella esitti ujon pyyntönsä minun kirjoittamisesta blogille, tehtävä siirtyi vielä kiireellisten tieltä kiireettömiin. Viime viikon maanantaina, kun alitajuisesti olin kuitenkin työstänyt tehtävää jo pari viikkoa, olin alustanut aiheen mieleeni ja edessä olikin tämä kirjoitusprosessi. Tero muistutti asiasta vielä edellisviikonloppuna, mutta mikään ei ole turhauttavampaa kuin muistuttaa toisia lupaamistaan asioista. Itse pyrin olemaan henkilö, joka tekee lupaamansa asiat ilman, että tarvitsee muistuttaa vähän väliä. Näin voi myös yksinkertaisella tavalla nostaa ”luotettavuusarvoa” muiden ihmisten silmissä.

Myös psykologisesti ToDo-lista on hyvä, sillä ainakin itse olen tehokkaimmillani ja onnellisimmillani, kun saan vetää yli tehdyn tehtävän listasta ja saan tekemästäni työstä välittömän palautteen. Verrattuna saunanlämmityshalkojen pilkkomiseen, kun puupino pikkuhiljaa vähenee, on palaute usein erilainen, jos kyseessä on esim. mainoskampanjan idean luominen. Vaikka työn tulosta ei jälkimmäisessä voi konkreettisesti mitata, päivän päätteeksi on silti mukava katsoa ToDo-listaa, jossa on pelkästään yliviivattuja rivejä.

Selaillessani omaa ToDo-listaani usein palaankin ajatustasolla elämäni perusarvoihin ja pyrin priorisoimaan listatut tehtävät sen pohjalta. Kivuliaita valintoja joutuu varmasti tekemään, mutta kuten Terokin totesi jonkin kirjoituksen perään, jos aina sanot kaikille asioille KYLLÄ, tulee vastaasi vielä tilanne, jolloin joudut sanomaan jollekin tärkeälle asialle EI. Laita siis oma ToDo-listasi heijastamaan tavoitteita, jotka tuovat sinulle ja elämällesi lisäarvoa nyt ja tulevaisuudessa. Seuraavassa lisää kieltäytymisen taidosta.

Uskalla sanoa EI

Tämä ”työkalu” suorittajan arjessa liittyy hyvin kiinteästi edelliseen kohtaan. Jälleen kerran asia, jonka varmasti tiedämme, mutta aina emme osaa heijastaa sitä käyttäytymiseemme asti. Jää siis johonkin ajatuksen ja teon matkalle. Ja joskus kieltävän päätöksenteon tehtyäkin suu pulpauttaa myöntävän vastauksen, vaikka aivojen kanssa oli juuri sovittu toisin. Mielestäni ei ole väärin myöntää, että jokainen meistä on joutunut tämän tilanteen eteen. Luonnillista tilanteesta tekee se, että ihmisillä on luontainen tarve miellyttää muita. Joskus myös pääsee ns. helpommalla kun jättää kieltäytymättä.

Itse pelkäsin joissain tilanteissa sanoa ei, sillä ajattelin, että toista mahdollisuutta ei tule, kun kerran olen kieltäytynyt. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että kun sanoo ei, vastapuolen on ymmärrettävä, etten torju häntä. Tässä tilanteessa on tärkeä muistaa, että asiat kamppailevat keskenään, eivät ihmiset. Oikeasti hyville mahdollisuuksille kannattaa sanoa kyllä, mutta on annettava itselleen lupa kieltäytymiseen.

Rentoudu, nuku tarpeeksi ja pidä hauskaa

Itse olen huomannut, että luovimmat ratkaisut syntyvät, kun olen ollut levänneessä ja rentoutuneessa tilassa. Pieni paine ja jopa stressi saattavat lisätä tilapäisesti tehokkuutta, mutta pidemmällä tähtäimellä tarvitsemme lepoa ja rentoutumista tarpeeksi. Jokaisella meillä on oma tapamme rentoutua, laittaa niin sanotusti ”aivot narikkaan”. Itse rentoudun parhaiten tällä hetkellä lähtemällä pitkälle pyörälenkille musiikki korvilla. Myös uni pitää muistaa kaiken suorittamisen keskellä. Levänneenä, hyvien yöunien jälkeen, tehokkuus kasvaa – unohtamatta, että tutkimuksien mukaan unella on myös suuri vaikutus oppimiselle.

Ja sitten vielä viimeinen työkaluni, jolla ylisuorittaminen saadaan viimeistään taltutettua. Tärkeä osa suorituskeskeistä arkea on myös hauskan pitäminen, sillä itse elämänhän tavoite ei kuitenkaan ole suorittaminen. Kuten ranskalainen ystäväni saattaisi sanoa: työtä tehdään, jotta vapaa-ajasta voidaan nauttia täysin rinnoin. Itselläni meni hyvin pitkään sisäistää, ettei ole järkeä olla mahdollisimman hyvä suorittaja, ellei osaa ja voi nauttia työnsä hedelmistä vapaa-aikana.



Ennen lopettamistani, laitan vielä yhden harjoituksen, jos joku muukin hyötyisi siitä:

“Mies, tutkittuaan itseään, havaitsi, että hänellä oli kaksikymmentä vikaa, jotka vaivaavat häntä. Tämä mies sanoi: ”Niin kuin metsästäjä, joka yrittää pyytää kymmentä jänistä yhtä aikaa, ei saa pyydystettyä yhtäkään, samalla tavoin on mahdotonta päästä eroon kahdestakymmenestä viastani yhdellä kertaa.

Tämä mies tuli siihen johtopäätökseen, että olisi parempi pyytää yksi jänis ja sitten toinen. Hankkiutua eroon ensin yhdestä viasta ja sitten toisesta. Tämä mies päätti omistaa kaksi kuukautta kullekin vialle. Kahdenkymmenenneljän kuukauden kuluttua tällä miehellä ei ollut enää vikoja. Hän oli hankkiutunut eroon kahdestakymmenestä viasta, jotka estivät häntä menestymästä. Tulos oli suurenmoinen. Tästä miehestä tuli Yhdysvaltojen johtava kansalainen. Hänen nimensä: Benjamin Franklin.

Jäljittele tätä arvohenkilöä. Tutki itseäsi ja selvitä, kuinka monta vikaa sinulla on. Laske ne, luettele ne. Omista sitten kaksi kuukautta kullekin vialle, vuoronperään, kunnes olet tuhonnut ne kaikki.”

Itse olen koonnut nyt syyskuun alulla 10-kohtaisen listan, joiden parissa aion kunkin kohdalla viettää kaksi kuukautta ja sitä kautta tehdä töitä paremman itseni eteen. Könttänä nämä kymmenen ovat olleet minulla ajatuksissa jo pitkän aikaa, mutta keskittymällä yhteen kerrallaan, en syökse itseäni ylisuorittamisen kierteeseen.

Jos tämän aihealueen kirjallisuus kiinnostaa, voin omalta osaltani lämpimästi suositella kirjaa nimeltä The Seven Habits of Highly Effective People. Tämä on yksi parhaista lukemistani ajanhallinnan ja itsensä kehittämisen kirjoista. Kirja, jota en voi koskaan unohtaa, oli tilanne mikä tahansa, on Havahtuminen. Sain sen viime syntymäpäivälahjaksi Terolta, ja se menee ehdottomasti kirjojen Top 3:en.

***

Ja loppuun haluaisin vielä jakaa hieman pehmeitä arvoja kanssanne. Kello on nyt 06.54 ja matkaan kohti Helsinkiä ja casting –tilaisuutta. Tarkoitukseni oli vain oikolukea aikaisempi tekstini, mutta haluan jakaa vielä tämän asian kanssanne (pahoittelut siis, että jo entisestään pitkä kirjoitukseni pitenee). Tämä antaa täysin vastakkaisen perspektiivin pohdintoihini ja todistaa, että kaikilla asioilla on kultainen keskitie, jonka molempia laitoja joudumme ja saamme välillä kulkea. Välillä käymme myös sivupoluilla, ja myös se pitää antaa itselle anteeksi.

Kaksi viikkoa on nyt kulunut Niko-ystäväni katoamisesta. Olimme Nikon kanssa jo 3-4 vuotta olleet samalla mallitoimistolla ja Nikon kasvot varmastikin ovat tulleet tutuksi myös katukuvassa, sillä nuorukainen oli hyvin aktiivinen monella elämänsä eri osa-alueella: töissä, koulussa, ystäväpiirissä ja perheensä keskellä. Perjantaina saimme surullisen, mutta myös ”helpottavan” tiedon Nikon löytymisestä hukkuneena Särkänniemen satama-altaasta. Tieto tästä hiljensi useat meistä. Sanat ovat tällaisessa tilanteessa vähissä.

Välillä pelkäänkin, että suorituskeskeisyys ja oman itsensä kehittäminen (jos se on täysin itseisarvo, ilman suuremman kokonaisuuden hahmottamista) tekee meistä välinpitämättömiä ja turruttaa meidät elämän peruskysymyksistä ja –arvoista. Katoamisia ja ikäviä asioita tapahtuu päivittäin, mutta ikäväkseni olen huomannut, että vain niiden osuessa tarpeeksi lähelle, se aiheuttaa meissä reaktion, jota alitajuntamme jää käsittelemään vielä pitkään tapahtuman jälkeen. Sisällissodan aikana Norsunluurannikolla äitini ja minun arjen valtasi päivittäin, jopa tunneittain, pelko isämme voinnista sen kaiken raakuuden keskellä. Suomen media ei tälle paljoakaan olkaansa kohauttanut, mutta Ranskan TV-5:n kautta pystyimme tietyin väliajoin seuraamaan tilannetta. Kun vuosi oli kulunut, teimme päätöksen äidin kanssa, ettemme voi joka surra joka päivä asiaa, johon emme voi millään vaikuttaa. Pelko kuitenkin pysäytti meidät ja alitajuntamme muistuttaa asiasta vielä pitkään. En halua verrata omia kokemuksiani siihen, millainen Nikon tarina on, mutta tällaiset tapahtumat saavat aina unohtamaan hetkeksi suorittamisen ja itsensä ylikuormittamisen. On opittava elämään ja nauttimaan elämästä kaiken suorittamisen keskellä ja annettava lupa tunteisiin. Kiitos, että sain jakaa tämän tunteen kanssanne.

***

Viimeisenä, sen lisäksi, että haluan kiittää tästä mahdollisuudesta esittää ajatuksiani teille, haluaisin myös kuulla, miten itse vaikutatte konkreettisesti arkeenne yksinkertaisin työkaluin kaiken suorittamisen ja pehmeiden arvojen tasapainottamiseksi? Näitä kahtahan ei tarvitse todellakaan asettaa värispektrin molempiin äärilaitoihin, mutta usein niin kuitenkin tehdään. Punaisen ja sinisen välillä on useita värisävyjä, ja jokaista niistä saamme käyttää elämämme taulua maalatessa.

Ja aivan lopuksi vielä: Teron puolesta olen todellakin onnellinen, että äänestyksen voitti Naisten kierros ja ettei nalli napsahtanut Kiertavän kielioppivalvonnan kohdalle. Kielioppi, etenkin ruotsin kieleen liitettäessä, eivät taida aivan vastata sen valtavan muun tietotaitomäärän ja osaamisen kanssa, jonka tämä yksi parhaista ystävistäni hallitsee. Kiitos Tero. Tiäksää, tää on ollu miälettömän mukava kokemus. Mutta, tiäksää, ny se o moro!

Ystävällisesti,

Yacine

Advertisements
Kategoriat:Uncategorized
  1. Tero
    lokakuu 26, 2009 3:23 am

    Kiitos suuresti Yacine!! Olen sulle yhden velkaa. Niin ja terveisiä kaikille, jotka tavoitan vain tätä kautta, Panama Cityn kuuman kosteasta yöstä. Tänään on takana taas niin hauska ilta, että vaarina on kiikkustuolissa paljon linjattavaa. Kuitenkin tietäen, että Yacine postasi tekstinsä tänään tappelin itselleni hetken nettiaikaa ja olen heti täällä telkkänä kommentoimassa ☺

    Niin ja kuten Yacine sanoi kaikki kirjoitukseni (varsinkin Ruotsiksi) sisältävät paljon kirjoitusvirheitä, joten anteeksi heti niistä.

    Olen yllä olevaa aihetta myös aika paljon pohtinut ja useaa työkalua kokeillut. Tässä lyhyesti asiat joita juuri nyt hyödynnän.

    a) Joka vuoden alussa kyseenalaistan perusarvoni ja teen suurimmat linjaukset mitä haluan vuodelta. Käytän työkalua nimeltä Possibility Platform, jonka olen tehnyt Sebastian Laineen inspiration pohjalta. Lyhyesti työkalu on timanttikuvio jonka ytimessä on ikuisuusarvoni & -tavoitteeni.

    b) 2-4 kertaa (riippuen elämäntilanteesta) vuodessa listaa yllä olevan työkalun päämäärien pohjalta välitavoitteita ja visioita paperille. Käytän sekä tarkkoja mittareita että suurpiirteisiä lauseita. Listatut asiat sisältävät aina tasapainossa pehmeitä ja kovia asioita.

    c) Joka kuukausi tarkistan miten käytän aikaani. Tarkistan kalenterin ja muistelen mennyttä. Tuloksia on hyvä verrata molempiin yllä oleviin. Esimerkiksi jos elämän perusarvoni on ystävien auttaminen, pitää se näkyä VIIKOTTAIN kalenterissani. Käytän tähän tarkasteluun pientä muistivihkoa (tänä vuonna sponsored by Ernst&Young) joihin merkkaan asioita.

    d) Viikottain katson miten edellinen viikko on sujunut. Lähden aina parista ikuisuusarvostani “elää energistä ja tervettä elämää” sekä “arvostaa aikaani maan päällä”. Jos en ole tehnyt perusasioita kunnolla otan ne erityiskohteluun ensi viikolla. Tämän osan teen yleensä lyhyen meditaation ja minun harjoitusohjelma excelin parissa.

    e) Päivittäin kirjoitan kolme asiaa joista olen kiitollinen päiväkirjaani. Käytän Positiivareiden Viiden Vuoden Onnistumisten Päiväkirjaa. Aloitin sen noin 6kk sitten, jota ennen käytin perinteistä vihkoa tai päiväkirjaa.

    Lisäksi pakko sanoa, että matkustus ja juokseminen ovat minulle hetkiä jolloin aika usein mietin yllä olevia asioita. Ne ovat minulle terapiaa kaiken muun keskellä.

    Toivottavasti näistä on jollekkin apua!

  2. Tero Luoma
    lokakuu 27, 2009 6:21 am

    Kiitos Yacine! Monipuolinen, mielenkiintoinen ja mukaansatempaava teksti.

    Työmaailmassa ToDo-listat ovat tehokkaita ja niiden myötä asiat tulevat tehdyksi. Itse olen löytänyt Outlookin Task-toiminnon käteväksi työkaluksi. Käyn sen läpi kerran kuukaudessa seuraavan puolen vuoden osalta, kerran viikossa seuraavan kuukauden osalta ja kerran päivässä seuraavan viikon osalta. Joka aamu tarkistan päivän aikataulun, käynnistän höyryveturin ja alan puskemaan päivän savottaa. Aina kun homma valmis, Delete, ja seuraavan kimppuun. Suorituskeskeistä? Kyllä. Tuloksekasta? Kyllä.

    Koko elämän suunnitteluun ToDo-listaus on vaarallinen, koska sen myötä elämästä voi tulla helposti liian suorituskeskeistä. Pelkällä listauksella ja listan orjallisella suorittamisella hauskanpito ja rentoutuminen voisivat helposti unohtua. On siis osattava käyttää myös värikynää. Tässä asiassa työkalut ovat samansuuntaisia kuin kaima-Terolla.

    Tarina Benjamin Franklinista osui ja upposi! Omien vikojen tarkastelu ja niiden parantaminen yksi kerrallaan vaikuttaa erittäin terveeltä tavalta itsensä kehittämiseen. Jos listan tekeminen tuottaa vaikeuksia, on ehkä syytä katsoa peiliin tai alettava kuuntelemaan kanssaihmisiä. Terapeuttista.

    Keep on going!

    Tero

  3. Anonymous
    lokakuu 27, 2009 8:35 am

    Huomenta Forsalin kansalle,

    Loistavia neuvoja ja kommentteja molemmilta Teroilta, kiitos niistä. Välitavoitteiden asettaminen on ehdottoman tärkeää ja tavoitteiden pilkkominen pienempiin osiin tuo psykologisesti paljon enemmän tyydytystä kuin koko köntän kerralla haltuun ottaminen.

    Isokauppilalle sellaiset terveiset, että Viiden Vuoden Onnistujan päiväkirjoja on koko suvule varattu jo joululahjaksi. Otin läppärin, menin positiivareiden sivuille ja ostin samalla kerralla useamman -oiva lahja ja kertoo myös antajasta. Suosittelen kaikille.

    Luomaa taas kiitän rehellisuyydestä suorituskeskeisyyttä kohtaan:
    ”Joka aamu tarkistan päivän aikataulun, käynnistän höyryveturin ja alan puskemaan päivän savottaa. Aina kun homma valmis, Delete, ja seuraavan kimppuun. Suorituskeskeistä? Kyllä. Tuloksekasta? Kyllä.” ToDo-listat ovat pieniä ja yksinkeratisia työkaluja arjen hahmottamiseen. Lyhyen tähtäimen suoritukset tukevat pidemmän tähtäimen tavoitteita, jos osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan tehtäviensä kanssa, eikä kasaa listalle kaikkea turhaa. Ei kannata ylikorostaa niiden merkitystä, mutta juurikin tsekata tietyin väliajoin, missä mikäkin tehtävä menee.

    Kiitos pojille!

    Loistavat päivän jatkot missä ikinä kukin luuraa tehtäviensä kanssa.

    BG,

    Yacine

  4. Mika
    lokakuu 28, 2009 9:49 pm

    Moikka ja kiitos Yacine! Hieno kuulla ajatuksistasi ja sinusta pitkästä aikaa!

    Tässä omia mietteitä arjen kiikkulaudalla keinumiseen:

    1. Pitemmän aikajänteen tavoitteet ja suuntaviivat tehdään vuositasolla. Hyvin paljon Isokauppilan tavoin. Suunnitelman tuottama kirkkaus luo rauhallisuutta, mutta myös tietämättömyyden tuska on olennainen osa omaa prosessia. Keskimääräisesti pakka on täysin levällään 2krt vuodessa, ja sen kokoamiseen menee muutamasta päivästä pariin viikkoon.
    Hiljaisuus, kynä, paperi, raakileversioiden sparraus ystävien kanssa ovat olleet ne lääkkeet jotka ovat kuitenkin poistaneet aina pilvet taivaalta. Voisi sanoa, että osittain odotan tuota hetkeä, koska se on samalla myös merkki että asiat tulevat muuttumaan minulle parempaan suuntaan hetkenä minä hyvänsä.

    2. Luon monasti ”toisarvoisiatavoitteita” ehkä enemmänkin vision -muodossa, ottamatta ressiä lopputuloksesta. Tässä pohjaan paljon siihen että lopputulos on kuitenkin aina parempi, kuin mitään asialle tekeminen. Omalla kohtaa tämä on myös 100% stress free.

    3. Pienen aikajakson rutiinit. Tällä hetkellä priorisointi tapahtuu tietokoneen post it lapuilla, mutta olennaisinta on kuitenkin pysähtyminen säännöllisesti. Parhaiten se onnistuu viikon alussa.

    Tekstisi pysäytti ja pisti ajattelemaan. …En vielä tiedä mikä on tuo lopputulos, mutta uskon sen olevan jotain hyvää. Kiitos siitä!!

  5. Lasse L
    lokakuu 31, 2009 1:19 pm

    Voi tytöt ja pojat mitä keskustelua! Tosi siistiä lukea. 🙂

    Koulutin tällä viikolla NLP-guruja sosiaalisen median maailmasta. Saatiin aivan mieletön keskustelu aikaiseksi vapaudesta ja työn muuttuvasta luonteesta.

    Lopputulemana oli se, että me ollaan vauhdikkaasti siirrytty postmoderniin maailmaan, jossa epävarmuus ja jatkuva muutos on läsnä. ”Traditionaalinen hyvä elämä”, koulutus, uraputki, 1,75 lasta ja farmarivolvo ei ole itsestäänselvyys enää. Tilalla tietovirrassa uiminen, omien mahdollisuuksien ja kykyjen hyödyntäminen ja ennenkaikkea elinKAUTINEN oppiminen. Onnistumiset ja tulokset vaativat jatkuvaa itsensä kehittämistä tai tippuu kelkasta. Tämä ahdistaa varsinkin vanhempia ihmisiä, jotka ovat tottuneet perinteiseen, turvallisuushakuiseen malliin. Se ei kuitenkaan vie menestykseen nykymaailmassa – vai viekö teistä?

    No se mikä sai minut ajattelemaan asiaa eteenpäin oli kysymys siitä ”mitä vapaus merkitsee sinulle?”. Kun luot itsellesi vapauden valita mahdollisuuksien väliltä, miten se vaikuttaa vapauden kokemiseen? Tai mitä on runsaus – onko se paksu tilipussi, ystäväpiirin hyväksyntä vai oman osaamisen kasvattaminen?

    VAPAUS

    1. Mitä vapaus on sinusta?

    2. Mikä sinulle on vapautta?

    3. Missä olet / et ole vapaa?

    4. Missä suhteessa sinun vapautesi on parempaa/huonompaa kuin vanhempiesi (missä suhteessa olet vapaampi, vähemmän vpaa)?

    5. Mikä on sinun henk.koht. vpaushistoriasi: milloin olet saanut/löytänyt/ottanut vapautta, miloin menettänyt?

    6. Mitkä ovat sinun ’vapauden työkalusi’? Miten tai kuinka toimimalla tai ajattelemalla löydät/valloitat vapautta?

    7. Millaisia ovat sinun vapausunelmasi?
    -> mistä uudesta vapaudesta unelmoit?

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: