Etusivu > Uncategorized > Mindmovie

Mindmovie

Morjensta pöytään! Kello lähestyy puoltayötä, mutta kivasti on vielä tunti tätä päivää jäljellä ja käytän sen tunnin sellaisen aiheen esittelemiseen kuin mindmovie. Osalle tämä saattaa olla jo entuudestaan tuttu aihe ja osalle ehkä vähän vähemmän tuttu.

Suuri osa teistä on varmasti kuullut visualisoimisen voimasta ja law of attraction:sta eli vetovoiman laista. Ajatukset ja itsensä kanssa jutustelu päivittäin vaikuttavat merkittävästi meidän elämän laatuun. Sen te varmasti kaikki jo tiedättekin sanomatta. Uskon kuitenkin, että tämä on sellainen asia, jota ei oteta kuitenkaan kovin vakavasti tai ei pohdita sen syvällisemmin.

Asiat joihin fokusoimme ajatuksemme, vaikuttavat mm. meidän päiväämme. Tuleeko siitä kiva päivä, vai veemäinen päivä! Monesti itsekkin huomaan, kuinka helposti lähtee miettimään kaikkea sellaista johon ei ole tyytyväinen. Ajatukset monesti kasvattavat ja paisuttavat pienen pientä negatiivista asiaa. Mitä enemmän keskitymme johonkin, sitä suuremman roolin tämä asia saa. Kun keskitymme päivittäin sellaisiin asioihin, joista olemme vaikkapa kiitollisia meidän elämässämme niin huomaa kuinka päivän rytmistä tulee aikalailla erilainen. Eikö vain?

Vetovoiman lain mukaan ajatuksemme vetävät puoleemme sellaisia asioita joihin keskitymme jatkuvasti. Joskus huomaa, kun sattuu jokin odottamaton negatiivinen asia ja tästä eteenpäin tuntuu, että koko päivä on yhtä taistelua ja murheita ja huolia. Kun keskitymme negatiiviseen niin löydämme sitä joka asiasta. Onneksi asialla on kääntöpuoli, kun fokusoidaan mielemme kannustaviin asioihin niin kaikki tuntuu menevän taas vuorostaan putkeen.

Päivittäinen tietoinen visualisointi auttaa sinua saavuttamaan mitä haluat, kohdistamalla ajatukset sille sektorille, jota kovasti havittelet. Uusi auto, toinen marsu, parempi kunto jne. Haluatko olla itsevarmempi? Näe itsesi sellaisena. Kuvittele mielessäsi uudestaan ja uudestaan, miltä näytät ja mitä tunnet, kun olet itsevarmuuden huipussasi ja pian alat käyttäytyä myös kyseisellä tavalla jo tiedostamatta.

Visualisoinnin yksi tehokkaimmista tavoista on Mindmovien tekeminen. Eli käykää tsekkaamassa osoite http://www.mindmovies.com/5/library.php niin selviää mistä on oikein kyse!

Lyhyesti kerrottuna, tarkoitus on tehdä muutaman minuutin pituinen videopätkä omasta elämästä, jonka haluat saavuttaa. Äskein mainitulla sivustolla näette useampia valmiita mindmovie pätkää, jonka joku on jo itselleen tehnyt. Jokainen pystyy tekemään kyseisen videon ihan windowsin perus moviemaker ohjelmalla. Laittakaa videoon kuvia, lisätkää kannustavaa tekstiä (tekstit aina nykymuotoon: ”Minulla on….” ”Minä olen” jne.) ja lisätkää taustalle teidän tämän hetken lempibiisinne, jotta visualisonnista tulisi mahdollisimman voimakas teille itselleen.

Olen itse tehnyt parikin videopätkää ja voin sanoa, että on aika erifiilis käynnistää päivä kyseisellä omatekemällä videolla, jossa pyörii omat unelmat jo toteutuneena.

Superia alkavaa viikkoa kaikille,

Davis

Kategoriat:Uncategorized
  1. Lepantti
    marraskuu 15, 2009 10:09 pm

    Yarrr!!
    Hahaa ei olis parempaan hetkeen tämä tullakaan😀 Juuri pyöriskelin sängyssäni pyöritellen päässäni negatiivisia asioita, joiden takia ei uni tahtonut tulla silmään.

    Itsekin tiedän ja käytän vetovoiman lain voimaa todella paljon ja uskon siihen vahvasti. Silti välillä – etenkin niin heikkoina hetkinä, jolloin negatiivisuus on ottanut vallan – koko asian unohtaa. Sitä varten meillä on esimerkiksi mr. Davis, joka ystävällisesti muistuttaa asiasta.

    Ja oliko sittenkin vain sattumankauppaa, että satuin aukaisemaan vielä tietokoneen ja Davis oli juuri julkaissut tämän tekstin… hmm…

    Hyvää, positiivista ja harmonista viikkoa kaikille myös minun puolestani!

    -Antti

  2. Tero
    marraskuu 16, 2009 9:05 am

    Davis, oletko sää käynyt jossain leikkauksessa josta me muut ei tiedetä? Vai onko sulla vaan naisellinen alter ego? Mutta kuten Antti tokaisi niin ei tämä meidän NAISTEN kierros huonosti jatku…😀

  3. Dávis
    marraskuu 16, 2009 1:20 pm

    No, kun se meni vähä ohi! haha… oli liikaa mindmoviet mielessä. Ja alakerrassa on edelleenkin se, mikä siellä kuuluukin olla!😀

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: