Kiira Korpi, taitoluistelija

Jokainen suomalainen tietää Kiira Korven. 3‐4 vuotta takaperin läpimurtonsa tehnyt Korpi näkyy tänä päivänä lähes viikottain iltapäivälehdissä ja muissa medioissa, milloin mistäkin aiheesta. Taitoluistelun kautta ihmisten tietoisuuteen itsensä tuonut Kiira jakaa omia ajatuksiaan huippu‐urheilusta, elämänopeista ja sekä antaa omakohtaisia kokemuksia siitä mitä tähän pisteeseen pääseminen on häneltä vaatinut.

Meriitit:

  • EM‐Pronssi, Puola 2007
  • EM 8., Kroatia 2008
  • EM 6., Ranska 2006
  • MM 9., Ruotsi 2008
  • MM 10., Kanada 2006

Taustat:

Ensimmäisen aikuisten arvokisamitallin EM‐kilpailuissa 2007 ottanut Korpi harjoittelee tällä hetkellä määrätietoisesti kohti seuraavia koitoksia ja nauttii urheilusta. Tuore ylioppilas on nuoresta iästään huolimatta kerennyt luistelemaan ihmisten sydämiin ja urheilumenestyksen lisäksi saavutuksiin luettakoon mm. Vuoden positiivisin henkilö 2006 (www.onnistuja.fi), sekä maailman 38. kauneimmat kasvot (Annual Independent Critics List 2008).

Viimeisen kolmen vuoden aikana Kiiran elämässä on tapahtunut todella paljon: ”Varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 2005, jolloin olin SM‐kisoissa toinen ja pääsin EM‐kisoihin. Seuraavana vuonna oltiinkin jo sitten olympialaisissa. Urheilijana olen kuluneina vuosina kypsynyt huomat‐ tavasti. Toki julkisuuskin on vaikuttanut omaan elämään paljon. Olen aina fanittanut Tanja Poutiaista ja Jarkko Niemistä ja tuntuu hienolta kuulla että tänä päivänä pystyn toimimaan muiden esikuvana.”

Valion Vanilla –tuotteiden keulakuvana paistatteleva Kiira myöntää myös haastatteluiden sekä muiden edustamistilaisuuksien vievän tänä päivänä paljon aikaa: ”Hirveästi on muutakin kuin koulu ja treenaaminen. Välillä se tuntuu taakalta, mutta paljon olen niistäkin oppinut! Täytyy nekin ottaa positiivisesti. Taitoluistelu on kuitenkin pieni laji Suomessa.”

EM‐Pronssi 2007:

Kiiran hienoin luistelumuisto tulee tällä hetkellä Puolan kisoista, jotka eivät kokonaisuudessaan olleet mitkään helpoimmat mahdolliset: ”Syksyllä 2006 koulu vei paljon aikaa, sekä olympiavuoden jälkeen myös pr‐hommat lisääntyivät merkittävästi. Kilpailuissa huomasin ettei ajatus pysy enään ollenkaan kasassa. Olin henkisesti todella väsynyt. Joulukuussa olleiden SM‐kisojen jälkeen olin jo sitä mieltä, että nyt on pakko levätä ja jättää EM‐kilpailut väliin.”

”Väsymyksestä huolimatta, päätimme valmentajieni kanssa lähteä EM‐kilpailuihin. En yksinker‐ taisesti olisi pystynyt katsomaan kilpailuja kotisohvalta. Olen aina ollut hieman perfektionistiluonne ja halunnut että myös harjoituksissa kaikki sujuvat onnistuneesti, mutta vaikeuksista johtuen lähdin hakemaan näistä kisoista hienoja fiiliksiä ja onnistumisia. Aioin nauttia jokaisesta pienestä asiasta: pirueteistä, askeleista,…jokaisesta suorituksen osasta. Jo kisapaikalle tullessa fiilis oli mahtava. Ja sillä fiiliksellä luisteltuna tuli ensimmäinen aikuisten arvokisamitalli!”

Mikä eroittaa huippu‐urheilijat muista urheilijoista? Miten itse harjoittelet?

”Fyysiset erot maailman huipulla ovat niin pieniä, että todellinen taisto käydään pään sisällä. Itselläni on kaksi valmentajaa, sekä lisäksi henkisen puolen valmentaja. Olen saanut apua positiivareiden Juhani Töytäriltä jo useamman vuoden ajan ja nuo opit näkyvät varmasti myös kilpailutuloksissa. Joka päivä teen myös mielikuvaharjoitteluna ohjelmasarjoja sekä rentoutuksia. Niistä tulee rutiineita ja rutiinit tuovat turvallisuuden tunnetta.”

Positiivisin henkilö 2006 –palkinnon saanut Kiira korostaa myös oman ajattelun merkitystä saavutuksissaan: ”Omalla ajattelulla on myös todella paljon merkitystä. Oma positiivinen ajattelutapa lähtee jo kotikasvatuksesta, mutta asenteen kanssa joutuu silti tekämään töitä jatkuvasti. Mikäli harjoituksissa tai kilpailussa päästää tunteet valloilleen, se on melkein siinä. Pitää pystyä erottamaan urheilu ja tunteet. Temperamenttisestä luonteestani johtuen siinä on ollut minulla paljon kehitettävää, mutta olen kehittynyt siinä paljon ja nykyään hermot pysyvät huomattavasti paremmin kasassa. Vaikka joku asia ei tänään täysin putkeen menisikään, se ei tarkoita että en pystyisi siinä onnistumaan myöhemmin, tai että se tekisi minusta jotenkin ihmisenä huonomman.”

”Urheilusta ei saisi tulla elämän itseisarvo, vaan pitää muistaa miksi alkujaan siittä rupesin tykkäämään. Sen takia olen tykännyt aina koulusta, siinä näkee kavereita ja pääse elämään ns. tavallista elämää.”

”Alitajunnalla on myös merkitystä, sillä jos ruokkii mieltään negatiivisillä ajatuksilla, mieli alkaa oppia siihen, siksi on tärkeää pitää itseään hyvänä tyyppinä ja onnistujana. Se ei tarkoita kuitenkaan että pitäisi olla mitenkään ylimielinen, enemmänkin niin että uskoo itseensä, sitä ei kuitenkaan pysty kukaan muu tekemään sinun puolestasi.”

Tavoitteet:

Tulevaisuuden tavoitteita ovat ainakin kotikisat 2009 EM:n osalta, sekä 2010 olympialaiset Kanadassa. Mitään mitallitavoitteita Kiira ei ääneen maalaile, vaan totetaa rauhallisesti että päätavoite on että suoritus menee putkeen. Välillä taso on kuulemma niin kova että edes onnistuneella suorituksella ei välttämättä päästä mitalleille.

Kiira vaikuttaa kaikin puolin tasapainoiselta ja ystävälliseltä nuorelta naiselta, jolla oma tekeminen on hyvin gripissä. Haastattelun aikana huomaan että Kiira on todella kiitollinen läheisilleen tämän hetkisistä saavutuksistaan ja todella nauttii kiireistä huolimatta elämästään.

Lopuksi:

Oman intohimon jo nuorena löytänyt taitoluistelija kehoittaa loppukaneettina kaikkia löytämään sen oman intohimon mikä ajaa eteenpäin, oli se sitten lukeminen tai piirtäminen, ihan mikä tahansa. Kaikista ei tule huippu‐urheilijoita, eikä tarvitsekkaan, muistuttaa Kiira.

Forsal kiittää Kiiraa haastattelusta, sekä toivottaa harjoitusten täyteiset kesäkelit, sekä menestyk‐ setkäät tulevat kaudet. Kiitos Kiira!


Mainokset
%d bloggers like this: