Toni Nieminen, mäkihyppääjä

Toni Nieminen. Mäkihyppääjä, olympiavoittaja, yrittäjä, luennoitsija, raviohjastaja, aviomies, perheen isä, asiantuntijakommentaattori, hiihtoliiton valmentaja ja vaikka mitä. Kaikki nämä asiat kuvastavat tätä miestä. On lähes mahdotonta tiivistää eri elämänvaiheita muutamalle sivulle. Yksi asia on kuitenkin varma: Monenlaista kokemusta ja muistoa on jäänyt matkan varrella hihaan, vaikka matkaa on vielä paljon jäljellä. Tällä hetkellä Toni on iältään vasta jokusen vuoden yli 30 ja vaikka suksia ei enään jalkoihin kinnitetä, täyttyy kalenteri edelleen niistä asioista mitkä ovat lähellä sydäntä.

Mäkihyppymeriitit:

  • Olympiakulta, Suurmäki Albertville 1992
  • Olympiakulta, Joukkuemäki Albertville 1992
  • Olympiapronssi, Normaalimäki, Albertville 1992
  • 8kpl MC osakilpailuvoittoa, 1992
  • 2kpl nuorten MM kultaa, 1992

Meriittilistaa voisi jatkaa vielä huomattavasti enemmänkin. Mutta varsinkin kauden 1992 jälkeen suomalaisten huulilla oli se, että tämä mies voitti 16 vuotiaana, kauden aikana lähes kaiken mitä mäkihypyssä oli mahdollista voittaa.

Mäkihyppyura:

Rikas elämänpolku mäkihypynsaralla sai alkunsa 8vuotiaana, jolloin ensimmäiset jäsenmaksut maksettiin Lahtelaiselle hyppyseuralle. Tuota ennen kaikennäköisiä hyppyreitä oli kyhätty kotipihat täyteen, joten hyppyharrastuksen aloittaminen ei ollut mitenkään sattuman kauppaa. Nuoruusvuosien harrastuksiin kuuluivat myös mm. telinevoimistelu, yleisurheilu ja hiihto.

Hyppyuran yksi käännekohdista oli vuoden ‐91 kesäkausi, jolloin V‐tyylin pioneereihin kuuluva Nieminen otti valmentajansa johdolla tuon kuuluisan hyppytekniikan käyttöönsä. ”Kesäkausi vedetään näillä ja katsotaan miten käy, aina voi palata entiseen. Monipuolisen urheilutaustan ansiosta kehonhallinta oli sillä tasolla että myös kisakausi hypättiin samalla tavalla. Vuosi 1992 on sitten aivan oma lukunsa. Silloin saavutettiinkin lähes kaikki mitä mäkihyppääjä voi saavuttaa. Siltä ajalta on paljon hyviä muistoja!”

Toni sai aikaan varsinaisen ilmiön tuonna vuonna. 16v mäkikotka nousi kertaheitolla monen urheilijan esikuvaksi.

Seuraava vuosi olikin sitten taas toinen juttu: ”Menestys uralla tuli hieman varkain, koska pankki piti räjähtää vasta pari vuotta myöhemmin Lillehammerissa. Edellisen kauden supermenestyksen johdosta menestyspaineet olivat melkoiset. Oltiin täysin uudessa tilanteessa. Aikaisemmin ulkoiset paineet olivat olleet mitättömät, nyt ne olivat jotain aivan muuta. Ja koska menestys tuli niin aikaisin, en tiennyt miten uusia ne samat asiat, mitkä toivat edellisenä kautena tuon menestyksen. Kunto piti olla kohdillaan, mutta hyppy ei luistanut. Falunin MM‐kisoissa kaaduin suurmäessä melkein selälleni, mutta toisella kierroksella hyppäsin kuitenkin kisan kolmanneksi pisimmän hypyn suutuspäissäni. Toki pikkumäestä tuli 5. sija, mikä sinällään ei ole maailman huipulla ollenkaan huono sijoitus, mutta verrattuna aikaisempaan kauteen se kuitenkin tuntui mitättömältä.

Onnistumisia tuli myös seuraavana kautena, joista yksi hienoimmista löytyy Planican suurmäestä:

”Planica oli mainostanut itseään maailman suurimpana hyppyrimäkenä ja suoraan sanottuna hyppääminen tuolloin tuossa mäessä pelotti oikeasti. Maaginen 200m rajapyykki oli vielä rikkomatta mäkihypyssä ja ensimmäiselle rajan rikkojalle oli tiedossa mersu. Maajoukkueen keskuudessa tuolloin elikin lausahdus: Keväällä Planicaan ja mersulla kotio.

Planican mäki oli rakennettu siten että hisseistä ei nähnyt rinteeseen, ainoastaan kuulutus kuului. Ensimmäisen hyppykierroksen jälkeen olin nousemassa hissillä ylös Soinisen kanssa ja samaan aikaan Andreas Goldberger oli tulossa tornista alas. Kuulutuksesta sai sen verran selvää että Andyn hyppy oli todella pitkä ja kuuluttajan hehkutuksesta päätellen 200m raja meni rikki. Soinisen kanssa katsoimme toisiamme ja hieman harmistuneena laskimme leikkiä ettei meidän enään tarvisikaan hypätä toista kierrosta kun palkinnot oli jo periaatteessa jaettu.

Oma toinen hyppy lähti kuitenkin hienosti. Ilmalennon aikana tunsin että hyppy tulee kantamaan pitkälle. Kun olin ottamassa hyppyä alas tajusin että 200m oli menossa rikki. Ja näinhän se meni. Harmi vaan että hieman liian myöhään. Haastattelussa olin kuitenkin hieman ymmälläni, koska minun väitettiin voittaneen tuo kyseinen palkinto‐mersu. Goldberger kuulemma oli kaatunut 201m mittaisen hyppynsä! Loppulukemiksi omasta leiskautuksestani mitattiin 204m ja mersu oli minun.”

Montun pohjalla

Nieminen summasi supermenestysvuoden jälkeistä aikaa vaikeaksi ajaksi, vaikka menestystä tulikin myös ‐92 vuoden jälkeenkin. Todelliset vaikeudet alkoivat kuitenkin vuonna ‐95. ”Mielessäni pyöri vaan negatiivisia ajatuksia. Olin pettynyt tekemiseeni koko ajan. Itseluottamus oli täysin romuna. Onneksi törmäsin tuona vuonna nykyiseen hyvään ystävääni Jussiin, joka opetti minua ajattelemaan uudella tavalla. Vaikka olin valmis tekemään urheilun eteen mitä vaan, opin hahmottamaan kokonaisuuden elämässä. Urheilu, perhe, ura… Opin ymmärtämään ettei urheilu ollut kaikki kaikessa. Vuodelle ‐95 tein kokonaisvaltaisemman tavoitteen. Otin tavoitteekseni sen että sinä päivänä kun lopetan, lopetan hyvällä mielellä ja tietoisena siittä että olen tehnyt kaikkeni menestyksen eteen. En halunnut joutua tilanteeseen että tulevaisuudessa jossittelisin jossain kulman kuppilassa sitä että en uskaltanut yrittää kun paikka oli. Niitä maailman mestareita meillä on aivan riittävästi.

Vaikkei huipulle nouseminen ei enään onnistunutkaan, pystyin kasvattamaan itsenäni ihmisenä sille tasolle että pystyin tekemään hommia ammattimaisesti, sekä nostamaan omaa tasoa kokonaisvaltaisesti. Viimeinen mäkihyppykisani oli Puijolla SM‐kisoissa. Päätös lopettamisesta oli tehty jo puoli vuotta aikaisemmin ja viimeistä kertaa torniin noustessani olo oli erittäin tunteikas: Ei enään koskaan. Tämän hypyn jälkeen ura mäkihyppääjä on ohitse.

Tuliko uran lopettamisen jälkeen haikea olo?

”Ei oikeastaan. Välillä kun kiertää kisoja asiantuntijakommentaattorina tekee puoliksi mieli päästä mukaan mäkeen, mutta ei oikeastaan, koska tietää kuinka suuri työ siihen vaaditaan. Pelkäsin että kisafiiliksien puuttumisesta tulisi itselle jonkinlainen tyhjiö, mutta raviurheilu on täyttänyt sen kolon.”

Opit mäkihyppyurasta?

”Mielestäni parasta mitä urheilu antaa kilpailutilanteiden luoma paineensietokyky. Ne ovat niitä selkä seinää vasten –tilanteita mitä pystyy hyödyntämään myös muussa elämässä. Ne tilanteet ovat antaneet hurjasti eväitä jatkoon. Myös nykypäivänä tavoitteet ovat kovia, mutta toisella tavalla. Tämän päivän yritysmaailmassa pystyn hyödyntämään aktiiviuran oppeja kovien paikkojen tullessa. Enään en pelkää haasteita, vaan uskalla heittäytyä peliin täysillä.”

Kultaakin arvokkaampaa:

Kuten alussa todettiin, Nieminen on kerennyt lyhyehkön uransa aikana tehdä vaikka mitä. Tuo kotipihassa hyppyreitä rakennellut pojankloppi elää tänä päivänä onnellista yrittäjäelämää vaimonsa ja parin lapsen kanssa, hevosurheilun täyttäen suurimman osan arjesta. Matkalla on keretty tekämään varmasti tuhansia päätöksiä, joista osa on ollut erittäinkin suuria. Mitä ohjenuoraa olet niissä pyrkinyt noudattamaan?

”Pitää luottaa omiin intohimoihin. Niitä seuratessa ei mielestäni voi missään vaiheessa voi hävitä. Jos on palava halu johonkin asiaan, se tuppaa yleensä palkitsemaan. Kun valinnan paikka tulee pitää vain hetkeksi pysähtyä ja kysyä mitä oikeasti itse haluaa. Useasti sitä helposti valehtelee itselleen ulkoisten paineitten vaikuttaessa osaksi päätöksen tekoon. Joskus on myös hyvä kysyä vinkkiä ihmisiltä jotka ovat olleet vastaavassa tilanteessa. Ja pitää kuitenkin muistaa, että jos ei tee virheitä, ei tee muutakaan.

Tällä hetkellä elän semmoista elämää että saan tehdä alusta loppuun niitä asioita mitä itse haluan. Näin itse tekeminenkin ei tunnu raskaalta, eikä sitä ajattele ensimmäisenä talouden kannalta. Se on mielestäni sisäistä rauhaa.”

Työkalu kaikille?

”Mielestäni mitä aikaisemmin ihminen oppii ankkuroimaan itsensä myönteisyyteen ja positiivisuuteen, sitä vahvempi hänestä tulee. Hyvä työkalu tähän on kirjata paperille esimerkiksi kolme positiivista asiaa kuluneesta päivästä päivän päätteeksi. Näin tekemällä keskityt onnistumisiin, jotka monistuvat eteenpäin aivan varmasti.”


Forsal suosittelee Tonin neuvojen kokeilemista ja jos ne eivät toimi, aina voi palata entiseen.☺ Tonin mainitsema ”Jussi” tunnetaan kansan keskuudessa Positiivarit Ry:n perustajana, Juhani Töytärinä, jolta löytyy rautainen kokemus omien kykyjen kehittämisestä ja muiden ihmisten auttamisesta. Lisää Positiivareista voit lukea osoitteesta: www.positiivarit.fi.

Varmasti jokaisella on ollut elämässään vaikeita tilanteita, eikä ratkaisu aina tunnu helpolta. Toni on kuitenkin elävä esimerkki siittä miten vaikeuksia voidaan voittaa.

Tyttärien vetäessä isän hihoja alaspäin kerkeän vielä kiittämään haastattelusta ja antamaan onnentoivotukset seuraavien tavoitteiden saavuttamisessa. Forsal kiittää ja kumartaa!

Mainokset
%d bloggers like this: