OIKEANLAISEN SUORITTAMISEN TAITO

Tervehdys kaikille Forsalin Bloggaajille sekä Blogin lukijoille,

Perjantaina 4. syyskuuta järjestettiin Forsal Blogi –äänestys. Olin todella yllättynyt äänestyksen tuloksesta, sillä lukijana näen suurimman osan aiheista olleen hyvinkin sukupuoleen kohdistamattomia. Vielä enemmän yllätyin, kun Tero Isokauppila pyysi juuri minua kirjoittamaan hänen naispuolisena ystävänään blogiin. Kiitokset siis jo etukäteen, että pääsen jakamaan ajatuksiani kanssanne. Ja kiitos, että annatte mahdollisuuden seurata tavoitteellisen joukkonne ja jokaisen siihen kuuluvan yksilön kehitystä tämän blogin kautta. Useamman teistä bloggaajista tunnenkin jo entuudestaan ja te muutamat, joita en ole tavannut, uskon teidän myöskin olevan kunnianhimoisia, eri elämän osa-alueistaan huolehtivia nuoria miehiä. Hauska siis tutustua. Samoin kaikille blogin lukijoille. Ennen kuin aloitan varsinaisen pohdintani, voisinkin lyhyesti vielä esitellä itseni ja sen myötä julistaa naisten kierroksen alkaneeksi. Sanon myös etukäteen, että olen ahkera päiväkirjan kirjoittaja ja tekstini on sen mukaista –niin pituudeltaan kuin kerronnaltaankin. Mutta itsepähän pyysitte naisen näkökulmaa kirjoituksiin. 

Eli, nimeni on Yacine Samb. Olen alkuperältäni suomalaisen äidin ja senegalilaisen isän ainoa lapsi. Olen syntynyt Norsunluurannikolla, Afrikassa, ja asunut siellä 7 vuotta ennen Suomeen muuttoani vaikean sisällissodan alettua. Tämänhetkistä ikäähän naiselta ei saa kysyä, mutta olen lähempänä vielä syntymääni kuin viittäkymmentä. Suomessa asuessani olen aina asunut Tampereella; käynyt koulut Tampereella, juossut Tampereen Pyynikin rappusia tamperelaisen sokerimunkin sokerit poskella, ja voimistellut 13 vuotta Tampereen Sisussa. Silti voin sanoa olevani täysin kokematon Tampereen murteen puhuja ja kaiken muun lisäksi siinä yleensä joudun konsultoimaan Teroa. Teron ansiosta olen hyvin pitkälti myös tällä hetkellä viimeistä vuottani opiskelemassa Tampereen Ammattikorkeakoulun International Business –tutkintoa. Olen viisi vuotta tehnyt elantoni toiminimelläni, ja sainkin 15 ikävuoden jälkeen ensimmäisen palkkani vasta kuukausi sitten. Nuorempana tein enemmän mallinhommia sekä juonto- ja promootiokeikkoja, mutta nyt jo vähemmissä määrin. Tällä hetkellä elätän itseni koulun sivussa tekemällä töitä mainos- ja tuotantoyhtiössä markkinointi- ja sekä projektihallinnan assistenttina.

***

Aihe, jota haluan kanssanne pohtia, on suorituskeskeisyys. Pyrin lähestymään aihetta henkilökohtaisten kokemuksieni kautta, sekä jakamaan muutamia vinkkejä, jotka itseäni ovat auttaneet, kun tuntuu, ettei mikään riitä.

Useat ihmiset sanovat minua suorituskeskeiseksi ihmiseksi, mistä olen usein hyvinkin otettu, sillä minulle se tarkoittaa henkilöä, joka ottaa vastaan haasteita, asettaa itselleen tavoitteita, työskentelee systemaattisesti tavoitteidensa eteen ja näin myös saavuttaa asettamansa tavoitteet. Suorituskeskeinen ihminen joutuu usein laajentamaan mukavuusaluettaan ja tämän vuoksi määrittelemäni suorituskeskeisyys on mielestäni positiivinen asia. Sanassa silti itsessään on hieman negatiivinen jälkikaiku. Luulenkin ongelmana olevan, että suorituskeskeisyys voi nopeasti muuttua ylisuorittamiseksi, ja suorituskeskeinen henkilö sen myötä ylisuorittajaksi. Tämä on ymmärrettävää, sillä ero suorituskeskeisen henkilön ja ylisuorittajan välillä on pieni: suorituskeskeisestä henkilöstä tulee ylisuorittaja, kun hän kamppailee jaksamisensa ja osaamisen äärirajoilla ja palaa ennen pitkää loppuun. Viimeksi mainittua harva meistä haluaa kuitenkaan myöntää itselleen, varsinkin jos ympärillä on samanmoisia ihmisiä, jotka jatkaa porskuttavat eteenpäin.

Itse olen kamppaillut usean vuoden, ja edelleenkin kamppailen ylisuorittamisen rajan ylittämisen kanssa. Tämä tappaa usein luovuuttani ja kyseenalaistamisen taitoani, jota kuitenkin usein näissä suorittamisen kohteissa tarvittaisiin. Vähentämää ylisuorittamisen riskejä käytän omassa elämässäni muutamia yksinkertaisia työkaluja ja menetelmiä, jotka myös lisäävät tuottavuuttani. Olen kuullut näistä, lukenut näistä ja luullut käyttäväni näitä 18 ikävuoden jälkeen, mutta todellisuudessa, kuten joku fiksukin tällekin blogille aikaisemmin kirjoitti, tietämisen ja tekemisen välinen ero on suuri – sama kuin jalkapallossa maalin ja melkein maalin välinen ero. Kohta esittelemieni työkalujen sisäistämisen ansiosta pystyn nykyään olemaan monessa mukana tehokkaammin ja saamaan asioita todella aikaan. Mitä enemmän taas saan asioita aikaan, sitä todennäköisemmin jostain kasvaa ”se” menestystarina. Menetelmissä ei ole kyse mistään rakettitieteestä, ja kuten pyörääkin on aivan turha lähteä keksimään uudestaan, kuka tahansa pystyy mahdollisesti soveltamaan niitä helposti melkeinpä missä tahansa yhteydessä, olipa kyseessä työ, henkilökohtainen elämä tai jotain siltä väliltä. Samat asiat eivät välttämättä toimi kaikilla, ja uskon, että kaikki teistä tietävät nämä -luultavasti olette olleet minua paljon skarpimpia ja sisäistäneetkin ne jo osaksi jokapäiväistä arkeanne.

Priorisointi ToDO-listojen avulla

Aloitan työkaluistani helpoimmalla, eli ToDo-listalla. Yksinkertaisuudessaan ToDo-listalla tarkoitetaan muistilistaa asioista ja tehtävistä, jotka täytyy tehdä. Itse merkkaan listani aina post-it lapulla kalenteriini ja ripottelen tehtävät tärkeytensä perusteella eri päiville. Ennen sitä olenkin jaotellut tehtävät kahteen eri luokkaan: kiireellisiin ja kiireettömiin. Kiireelliset tehtävät täytyy usein suorittaa kyseisen päivän aikana tai sarjassamme äsken, ja kiireettömät tehtävät voi siirtää myös tulevaisuuteen. ToDo-listan tärkein tavoite itselleni on varmistaa, että asiat tulee hoidettua. Se lisää tuottavuuttani ainakin kolmesta eri syystä: (1) Ensinnäkin pystyn keskittymään paremmin yhteen tehtävään kerrallaan, jolloin se tulee suoritettua tehokkaammin. (2) Toiseksi, minun ei tarvitse käyttää aikaa miettimällä, mitä asioita olikaan vielä tekemättä. (3) Kolmanneksi tehtävien priorisoinnin ansiosta tulee aina tehtyä tärkeimmät asiat ensimmäisenä, mikä erityisesti pidemmällä ajanjaksolla on merkittävä kokonaisuuden hallitsemisen osatekijä.

Yksi ToDo-listan monista eduista on myös, että lupaukset tulee pidettyä. Kun Tero lokakuun alkupuolella esitti ujon pyyntönsä minun kirjoittamisesta blogille, tehtävä siirtyi vielä kiireellisten tieltä kiireettömiin. Viime viikon maanantaina, kun alitajuisesti olin kuitenkin työstänyt tehtävää jo pari viikkoa, olin alustanut aiheen mieleeni ja edessä olikin tämä kirjoitusprosessi. Tero muistutti asiasta vielä edellisviikonloppuna, mutta mikään ei ole turhauttavampaa kuin muistuttaa toisia lupaamistaan asioista. Itse pyrin olemaan henkilö, joka tekee lupaamansa asiat ilman, että tarvitsee muistuttaa vähän väliä. Näin voi myös yksinkertaisella tavalla nostaa ”luotettavuusarvoa” muiden ihmisten silmissä.

Myös psykologisesti ToDo-lista on hyvä, sillä ainakin itse olen tehokkaimmillani ja onnellisimmillani, kun saan vetää yli tehdyn tehtävän listasta ja saan tekemästäni työstä välittömän palautteen. Verrattuna saunanlämmityshalkojen pilkkomiseen, kun puupino pikkuhiljaa vähenee, on palaute usein erilainen, jos kyseessä on esim. mainoskampanjan idean luominen. Vaikka työn tulosta ei jälkimmäisessä voi konkreettisesti mitata, päivän päätteeksi on silti mukava katsoa ToDo-listaa, jossa on pelkästään yliviivattuja rivejä.

Selaillessani omaa ToDo-listaani usein palaankin ajatustasolla elämäni perusarvoihin ja pyrin priorisoimaan listatut tehtävät sen pohjalta. Kivuliaita valintoja joutuu varmasti tekemään, mutta kuten Terokin totesi jonkin kirjoituksen perään, jos aina sanot kaikille asioille KYLLÄ, tulee vastaasi vielä tilanne, jolloin joudut sanomaan jollekin tärkeälle asialle EI. Laita siis oma ToDo-listasi heijastamaan tavoitteita, jotka tuovat sinulle ja elämällesi lisäarvoa nyt ja tulevaisuudessa. Seuraavassa lisää kieltäytymisen taidosta.

Uskalla sanoa EI

Tämä ”työkalu” suorittajan arjessa liittyy hyvin kiinteästi edelliseen kohtaan. Jälleen kerran asia, jonka varmasti tiedämme, mutta aina emme osaa heijastaa sitä käyttäytymiseemme asti. Jää siis johonkin ajatuksen ja teon matkalle. Ja joskus kieltävän päätöksenteon tehtyäkin suu pulpauttaa myöntävän vastauksen, vaikka aivojen kanssa oli juuri sovittu toisin. Mielestäni ei ole väärin myöntää, että jokainen meistä on joutunut tämän tilanteen eteen. Luonnillista tilanteesta tekee se, että ihmisillä on luontainen tarve miellyttää muita. Joskus myös pääsee ns. helpommalla kun jättää kieltäytymättä.

Itse pelkäsin joissain tilanteissa sanoa ei, sillä ajattelin, että toista mahdollisuutta ei tule, kun kerran olen kieltäytynyt. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että kun sanoo ei, vastapuolen on ymmärrettävä, etten torju häntä. Tässä tilanteessa on tärkeä muistaa, että asiat kamppailevat keskenään, eivät ihmiset. Oikeasti hyville mahdollisuuksille kannattaa sanoa kyllä, mutta on annettava itselleen lupa kieltäytymiseen.

Rentoudu, nuku tarpeeksi ja pidä hauskaa

Itse olen huomannut, että luovimmat ratkaisut syntyvät, kun olen ollut levänneessä ja rentoutuneessa tilassa. Pieni paine ja jopa stressi saattavat lisätä tilapäisesti tehokkuutta, mutta pidemmällä tähtäimellä tarvitsemme lepoa ja rentoutumista tarpeeksi. Jokaisella meillä on oma tapamme rentoutua, laittaa niin sanotusti ”aivot narikkaan”. Itse rentoudun parhaiten tällä hetkellä lähtemällä pitkälle pyörälenkille musiikki korvilla. Myös uni pitää muistaa kaiken suorittamisen keskellä. Levänneenä, hyvien yöunien jälkeen, tehokkuus kasvaa – unohtamatta, että tutkimuksien mukaan unella on myös suuri vaikutus oppimiselle.

Ja sitten vielä viimeinen työkaluni, jolla ylisuorittaminen saadaan viimeistään taltutettua. Tärkeä osa suorituskeskeistä arkea on myös hauskan pitäminen, sillä itse elämänhän tavoite ei kuitenkaan ole suorittaminen. Kuten ranskalainen ystäväni saattaisi sanoa: työtä tehdään, jotta vapaa-ajasta voidaan nauttia täysin rinnoin. Itselläni meni hyvin pitkään sisäistää, ettei ole järkeä olla mahdollisimman hyvä suorittaja, ellei osaa ja voi nauttia työnsä hedelmistä vapaa-aikana.

Ennen lopettamistani, laitan vielä yhden harjoituksen, jos joku muukin hyötyisi siitä:

“Mies, tutkittuaan itseään, havaitsi, että hänellä oli kaksikymmentä vikaa, jotka vaivaavat häntä. Tämä mies sanoi: ”Niin kuin metsästäjä, joka yrittää pyytää kymmentä jänistä yhtä aikaa, ei saa pyydystettyä yhtäkään, samalla tavoin on mahdotonta päästä eroon kahdestakymmenestä viastani yhdellä kertaa.

Tämä mies tuli siihen johtopäätökseen, että olisi parempi pyytää yksi jänis ja sitten toinen. Hankkiutua eroon ensin yhdestä viasta ja sitten toisesta. Tämä mies päätti omistaa kaksi kuukautta kullekin vialle. Kahdenkymmenenneljän kuukauden kuluttua tällä miehellä ei ollut enää vikoja. Hän oli hankkiutunut eroon kahdestakymmenestä viasta, jotka estivät häntä menestymästä. Tulos oli suurenmoinen. Tästä miehestä tuli Yhdysvaltojen johtava kansalainen. Hänen nimensä: Benjamin Franklin.

Jäljittele tätä arvohenkilöä. Tutki itseäsi ja selvitä, kuinka monta vikaa sinulla on. Laske ne, luettele ne. Omista sitten kaksi kuukautta kullekin vialle, vuoronperään, kunnes olet tuhonnut ne kaikki.”

Itse olen koonnut nyt syyskuun alulla 10-kohtaisen listan, joiden parissa aion kunkin kohdalla viettää kaksi kuukautta ja sitä kautta tehdä töitä paremman itseni eteen. Könttänä nämä kymmenen ovat olleet minulla ajatuksissa jo pitkän aikaa, mutta keskittymällä yhteen kerrallaan, en syökse itseäni ylisuorittamisen kierteeseen.

Jos tämän aihealueen kirjallisuus kiinnostaa, voin omalta osaltani lämpimästi suositella kirjaa nimeltä The Seven Habits of Highly Effective People. Tämä on yksi parhaista lukemistani ajanhallinnan ja itsensä kehittämisen kirjoista. Kirja, jota en voi koskaan unohtaa, oli tilanne mikä tahansa, on Havahtuminen. Sain sen viime syntymäpäivälahjaksi Terolta, ja se menee ehdottomasti kirjojen Top 3:en.

***

Ja loppuun haluaisin vielä jakaa hieman pehmeitä arvoja kanssanne. Kello on nyt 06.54 ja matkaan kohti Helsinkiä ja casting –tilaisuutta. Tarkoitukseni oli vain oikolukea aikaisempi tekstini, mutta haluan jakaa vielä tämän asian kanssanne (pahoittelut siis, että jo entisestään pitkä kirjoitukseni pitenee). Tämä antaa täysin vastakkaisen perspektiivin pohdintoihini ja todistaa, että kaikilla asioilla on kultainen keskitie, jonka molempia laitoja joudumme ja saamme välillä kulkea. Välillä käymme myös sivupoluilla, ja myös se pitää antaa itselle anteeksi.

Kaksi viikkoa on nyt kulunut Niko-ystäväni katoamisesta. Olimme Nikon kanssa jo 3-4 vuotta olleet samalla mallitoimistolla ja Nikon kasvot varmastikin ovat tulleet tutuksi myös katukuvassa, sillä nuorukainen oli hyvin aktiivinen monella elämänsä eri osa-alueella: töissä, koulussa, ystäväpiirissä ja perheensä keskellä. Perjantaina saimme surullisen, mutta myös ”helpottavan” tiedon Nikon löytymisestä hukkuneena Särkänniemen satama-altaasta. Tieto tästä hiljensi useat meistä. Sanat ovat tällaisessa tilanteessa vähissä.

Välillä pelkäänkin, että suorituskeskeisyys ja oman itsensä kehittäminen (jos se on täysin itseisarvo, ilman suuremman kokonaisuuden hahmottamista) tekee meistä välinpitämättömiä ja turruttaa meidät elämän peruskysymyksistä ja –arvoista. Katoamisia ja ikäviä asioita tapahtuu päivittäin, mutta ikäväkseni olen huomannut, että vain niiden osuessa tarpeeksi lähelle, se aiheuttaa meissä reaktion, jota alitajuntamme jää käsittelemään vielä pitkään tapahtuman jälkeen. Sisällissodan aikana Norsunluurannikolla äitini ja minun arjen valtasi päivittäin, jopa tunneittain, pelko isämme voinnista sen kaiken raakuuden keskellä. Suomen media ei tälle paljoakaan olkaansa kohauttanut, mutta Ranskan TV-5:n kautta pystyimme tietyin väliajoin seuraamaan tilannetta. Kun vuosi oli kulunut, teimme päätöksen äidin kanssa, ettemme voi joka surra joka päivä asiaa, johon emme voi millään vaikuttaa. Pelko kuitenkin pysäytti meidät ja alitajuntamme muistuttaa asiasta vielä pitkään. En halua verrata omia kokemuksiani siihen, millainen Nikon tarina on, mutta tällaiset tapahtumat saavat aina unohtamaan hetkeksi suorittamisen ja itsensä ylikuormittamisen. On opittava elämään ja nauttimaan elämästä kaiken suorittamisen keskellä ja annettava lupa tunteisiin. Kiitos, että sain jakaa tämän tunteen kanssanne.

***

Viimeisenä, sen lisäksi, että haluan kiittää tästä mahdollisuudesta esittää ajatuksiani teille, haluaisin myös kuulla, miten itse vaikutatte konkreettisesti arkeenne yksinkertaisin työkaluin kaiken suorittamisen ja pehmeiden arvojen tasapainottamiseksi? Näitä kahtahan ei tarvitse todellakaan asettaa värispektrin molempiin äärilaitoihin, mutta usein niin kuitenkin tehdään. Punaisen ja sinisen välillä on useita värisävyjä, ja jokaista niistä saamme käyttää elämämme taulua maalatessa.

Ja aivan lopuksi vielä: Teron puolesta olen todellakin onnellinen, että äänestyksen voitti Naisten kierros ja ettei nalli napsahtanut Kiertavän kielioppivalvonnan kohdalle. Kielioppi, etenkin ruotsin kieleen liitettäessä, eivät taida aivan vastata sen valtavan muun tietotaitomäärän ja osaamisen kanssa, jonka tämä yksi parhaista ystävistäni hallitsee. Kiitos Tero. Tiäksää, tää on ollu miälettömän mukava kokemus. Mutta, tiäksää, ny se o moro! 

Ystävällisesti,

Yacine